Espoon naiset laiskoja käymään papa-seulonnoissa


Helsinki |  5.09.2012 13:45 | Katariina Näreaho


Pääkaupunkiseudun naiset käyvät laiskasti kohdunkaulan syöpää ehkäisevissä seulonnoissa, kirjoittaa YLE Uutiseet.

Etenkin 30-40-vuotiaat on hankala saada osallistumaan seulontoihin. Espoon vuoden 2009 tilastot näyttävät huomattavasti valoisammilta kuin nyt. Tuolloin  kohdunkaulan syöpää ehkäisevissä seulonnoissa kävi yli 70 prosenttia kutsutuista. Nyt kutsuun vastaa myöntävästi noin puolet. YLEn mukaan Suunta on sama myös muissa HUS-alueen kunnissa.

Osasyy tilastoihin saattaa olla parantuneet työterveyspalvelut.

- Koska työterveyshuollon kautta voi päästä papa-näytteeseen, naiset eivät koe tarpeelliseksi osallistua tähän kunnalliseen seulontaan, arvelee Hallintoylilääkäri Aila Pohjanpalo Espoon terveyspalveluista.

Kutsu kunnalliseen kohdunkaulasyöpäseulontaan tulee naiselle viiden vuoden välein. Seulontoihin osallistuminen on tärkeää.

- Nämä muualla otetut papa-näytteet eivät täytä sitä tarkoitusta, mikä papa-seulonnalle on asetettu. Kaikki muutokset eivät välttämättä tule yhtä hyvin esille näissä muissa näytteissä kuin seulonnoissa.

Lähde: YLE

 



Lisää aiheesta



Kommentit


Luetuimmat



ALUEET/HELSINKI

Pasilan keskuksen rakennustyöt alkavat Helsingissä
27.06.2014 15:13 | Helsinki | Veera Karhuvaara


Työt aloitetaan Pasilansillan eteläpuolelta heinäkuussa.






ESS: Yliopistoisku-kaksikko tänään käräjillä
27.06.2014 15:11 | Helsinki | Veera Karhuvaara


Yliopistoiskua suunnitellut kaksikko saa tänään tuomionsa Helsingin käräjäoikeudessa, kertoo  Etelä-Suomen Sanomat.






IS: Sähköasentajat lakossa - Junaliikenne saattaa laahata
27.06.2014 11:03 | Helsinki | Veera Karhuvaara


Junaliikenne saattaa laahata aikataulustaan. Syynä on rautatiealan sähköasentajien lakko, joka alkoi tänään aamuseitsemältä.






IS: Miehet pelastettiin vedestä viime yönä Helsingissä
26.06.2014 15:08 | Helsinki | Veera Karhuvaara


Kaksi mereen pudonnutta miestä pelastettiin aamuyöllä Helsingissä. Ilta-Sanomien mukaan maistissa olleet miehet nostettiin Tervasaarenkannakselta aamuneljän maissa.







HU: Helsinkiin muutti ennätyksellisen paljon väkeä viime vuonna
26.06.2014 15:06 | Helsinki | Veera Karhuvaara


Helsingin Uutisten mukaan muuttovoitto pääkaupunkiseudun muista kaupungeista tapahtui viimeksi kahdeksantoista vuotta sitten, vuonna 1996.






Metro: Hakaniemen hallin peruskorjaus tänään kiinteistölautakunnassa
26.06.2014 14:47 | Helsinki | Veera Karhuvaara


Helsingin Hakaniemen hallin peruskorjausta käsitellään tänään kiinteistölautakunnassa, kertoo Metro.






Suvilahden liikenne Tuskaisen hidasta kesäkuun loppuun asti
25.06.2014 11:28 | Helsinki | Jere Ollinen


Helsingin Suvilahdessa viikonloppuna järjestettävä, metallimusiikkiin keskittyvä Tuska-festivaali haittaa alueen liikennettä keskiviikosta alkaen, kertoo Metro.