Radio Cityn leffa-arvio: Härmä


Filmikela | 17.02.2012 17:17 | Veera Karhuvaara


Härmä palautti Ylösnousemuksen Veera Karhuvaaran uskon tabloid-julkkiksen ammattitaitoon.

Ohjaus: JP Siili

Pääosissa: Lauri Tilkanen, Mikko Leppilampi, Pamela Tola, Lena Meriläinen, Taneli Mäkelä, Esko Salminen

Ensi-ilta: 17.2.2012

Tähdet: ***

 

Kun istuu elokuvateatterissa pari tuntia niin, että kämmenet nousevat vaistomaisesti vuorotellen suun ja silmien suojaksi, ei leffa voi olla huono.

 

Härmä on pohjalaisuutta, peräänantamattomuutta, suoraselkäisyyttä, pelkoa, ahdistusta ja periaatteiden takana seisomista seurauksia kaihtamatta.

 

1800-luvun Pohjanmaalle sijoittuva elokuva on tarina raa'asta veljesten välisestä valtataistelusta. Kylän suurin tila on vaarassa siirtyä tapojen mukaan perheen vanhimmalle pojalle, ja koska puukkojunkkari Eskon (Mikko Leppilampi) luonto ei isäntää (Esko Salminen) miellytä, on pikkuveli Matti (Lauri Tilkanen) parempi vaihtoehto uudeksi isännäksi. Ja siitähän sota syttyy. Ja kun mukaan heitetään vielä kumpaisenkin veljeksen himoitsema naapuritilan viehko Aino (Pamela Tola), on myllyssä vettä myrskyksi asti.

 

Nestori Esko viljelee pelkoa kylällä puukkojunkkarikavereidensa (mm. Eero Milonoff, Olavi Uusivirta) kanssa, uhittelee ja viiltelee päänahkoja. Pikkuveli Mattikin saa osansa, kuten lopulta Välitalon isäntäkin. Kaiken karmivuuden jälkeenkin poikien äiti (Lena Meriläinen) seisoo päättäväisesti raivohullun Eskon takana.

 

Nuori näyttelijäkatras tekee upeat roolisuoritukset. Lauri Tilkasen ja Pamela Tolan epätoivoista rakkaustarinaa seuratessa en ihmettele kipinöiden johtaneen tosielämänkin pariutumiseen. Eniten esiin nousee kuitenkin iltapäivälehtien sivuilta ja television viihdeohjelmista tuttu bilehile Mikko Leppilampi.

 

Tyrannirooli ja sen luomat pelon ilmapiiri ja ahdistavuus ovat nimittäin hyvin vakuuttavia. Rooli tekee varmasti hyvää komistukselle, jonka näyttelijäntaidot ovat olleet vaarassa jäädä ulkonäön ja tabloid-julkisuuden jalkoihin, aivan kuin Brad Pittilla alkuaikoinaan.

 

Härmä on kaunis elokuva. Hieno värimäärittely saa luonnon vehreyden loistamaan tavalla, jota en ole pitkään aikaan kotimaisissa tuotannoissa nähnyt. Leffan hurja maailmakaan ei ole täysin tuulesta temmattu, ainakin jos on elokuvan jälkimainingeissa tehtyjä asiantuntijahaastatteluja uskominen. Härmän komeus ilahduttaa katsojaa, joka uskoo tulevaisuuden Suomi-filmien pääsevän heittämällä laajaankin kansainväliseen levitykseen.

 

Näyttelijä Mikko Leppilampi ja ohjaaja JP Siili saapuvat vierailulle Radio Cityn Ylösnousemukseen keskiviikkona 22.2.2012. Ole kuulolla!

 

Veera Karhuvaara




Lisää aiheesta
Kommentit

BLOGIT/FILMIKELA

Info

Radio Cityn toimitus katsastaa viikon kiinnostavimmat ensi-iltaelokuvat ja kertoo suoraan, mitä niistä olisi syytä ajatella. Tsekkaa arviot täältä ja kuuntele Radio Cityn taajuudella perjantaisin klo 10:15 ja 18:30.



Arkisto
  Maaliskuu
  Helmikuu
  Tammikuu


Hae