Jenni ja mä


Tuottajien blogi | 10.02.2012 15:26 | Pauliina Tuomola


Kun Jennin ja Saulin suhde paljastui, en muista missä olin tai mitä tein. Sen muistan, että olin aluksi kuin puulla päähän lyöty. Olihan Jenni minun ikäiseni.

Kyllä, olen päässyt tulevan presidenttiparin kanssa sielussani sille tasolle, jossa puhun heistä pelkillä etunimillä. Mieheni mielestä tämä on perverssiä. Myönnän, ei me edes tunneta toisiamme, siis Saulin ja Jennin kanssa. Mieheni kanssa tunnetaan hyvinkin.

Lisäksi mieheni mielestä olen tekopyhä siksi, etten paheksu Saulin ja Jennin ikäeroa. Jos kyseessä olisi joku muu kuin Sauli, olisin kuulemma barrikadeilla. Myönnetään, etten ole antanut sen alkujärkytyksen jälkeen vaivata päätäni, sillä Sauli on ikäisekseen hyvin säilynyt ja normaalipainoinen ja Jenni taas on syntynyt keski-ikäisenä. Kontrasti ei siis ole ylitsepääsemätön. Jenni ei ole glamourmalli, joten hän ei näytä poliitikkonsa rinnalla väärään paikkaan eksyneeltä ilolinnulta, joka olisi pitänyt ymmärtää jättää hotelliin. Kyllä, tällä viittaan erääseen toiseen kokoomuspolitiikkoon ja hänen naismakuunsa.

Olen Jennin kanssa samanikäinen, mutta kaukana siitä porvarillisuudesta, jossa Jenni on marinoitu. Harmaavarpuseksi haukutun rouvan tyyli on eittämättä jos ei tylsä niin ainakin ilmiömäisen yllätyksetön. Toisaalta, on tässä vaiheessa aivan herttaisen samantekevää, mitä Jennillä olisi päällä, koska aina joku siitä ilkkuisi. ”Jennillä tyylikriisi!” ”Epäonnistuminen: Rouva presidentin nuorennusyritys!” Jennin pukeutuminen aiheuttaa myös tahatonta komiikkaa mediassa. Kansalle kerrottiin kissankorkuisin kirjaimin, että tuleva rouva presidentti käyttää hintavia alusvaatteita. Minä en muita käyttäisikään, jos muuttaisin Mäntyniemeen. Itse asiassa käyttäisin todennäköisesti pelkästään niitä, mikä ei ehkä Jennille ensimmäiseksi tulisi mieleen.

Koska en tiedä Jennin nuoruudesta juuri muuta kuin huhun, jonka mukaan hän on nuorena opiskelijana pahoittanut mielensä illanvietossa koettuaan todistaneensa jumalanpilkkaa niin syvästi että on joutunut poistumaan paikalta, oletan että hän on varttunut jossakin tarunomaisessa kasvatuslaitoksessa, jossa kasvatetaan heteromiespresidenttien puolisoita. Jennihän on taustaltaan täydellinen ja käytökseltään korrekti eikä hänestä varmastikaan ole ikipäivänä otettu julki tullessaan kiusallisia valokuvia, edes ”omaan käyttöön”. Jenni ja kaltaisensa naiset kasvavat poutasäässä, ei liian kylmässä, ei liian kuumassa, ilman kasvukipuja ja kirosanoja. Luomisen vimma ja tuska taittuu väkivallattomia runoja kirjoittamalla.

Mutta kuka tietää, ehkä Jennikin kuuntelee salaa yksin Radio Cityä?




Lisää aiheesta
Kommentit

BLOGIT/TUOTTAJAT

Antelias mies ja ahdistunut rouva
4.05.2012 12:46 | Tuottajien blogi | Pauliina Tuomola

Metro on siitä jännittävä kulkupeli, että siinä miltei aina sattuu ja tapahtuu. Tämän viikon kohokohdan (tähän mennessä) koin keskiviikkona.






Elämän eliksiiriä keittämässä
24.02.2012 17:09 | Tuottajien blogi | Sini Virtanen


Uutta valumaan!






Yhtä perhettä
6.02.2012 15:54 | Tuottajien blogi | Sini Virtanen


Moi, me ollaan Radio City, asutaan aamukuudesta iltaseitsemään saman katon alla Helsingin Kaapelitehtaalla.






Väsynyt, mutta enemmän kuin onnellinen
19.01.2012 15:58 | Tuottajien blogi | Pauliina Tuomola

Maailman parasta radiota on ilo ja kunnia olla tekemässä.  







Hektinen hetkinen
12.01.2012 17:38 | Tuottajien blogi | Sini Virtanen


Lähetystyö se on paras työ!






Jotain vanhaa, jotain uutta
5.01.2012 15:57 | Tuottajien blogi | Sini Virtanen


Miten tehdä jotain, josta jokainen odottaa jotain erilaista?








Info

Studion ulkopuolella Radio Cityn lähetystä valvoo kaksi vahvaa naista. Ylösnousemuksen Pauliina Tuomola ja Rockotteen Sini Virtanen kertovat, miten radioasema makaa – ja miten tehdään Stadin ykköskanavaa.



Arkisto
  Toukokuu
  Helmikuu
  Tammikuu


Hae