Uusimmat

Viime perjantaina tuoreen Iiris -albumin julkaisseen oululaisen Apinan vokalisti Henri ”Pessi” Pesonen kertoo ottaneensa uuden levyn sanoituksia kirjoittaessaan askeleen lähemmäs henkilökohtaista elämäänsä. Metallia ja räppiä yhdistelevä orkesteri aloittaa keskiviikkona Kakara Tour 2017 kiertueen Jyväskylästä yhdessä kouvolalaisen Ikinän kanssa. Haastattelussa bändistä laulaja Pessi ja kitaristi Tuomas.
Jyväskylään avataan helmikuussa kuussa Suomen ensimmäinen "raivohuone". Rage Cubessa pääsee purkamaan stressiä tuhoamalla turvallisissa olosuhteissa eri astaloilla esimerkiksi tietokoneen monitoreja. Haastattelussa Otto Schmidt.
Radio Cityn Petra pääsi seuraamaan Helsinki Padel Clubin huikeaa Padel-turnausta Helsingin Hernesaaressa. Mukana pelissä myös kovia huippu-urheilijoita. Keitä? Kuuntele koko haastattelu!
Tampereella Ratinanniemessä 17.-18. kesäkuuta ensimmäistä kertaa järjestettävä Tampere Metal Meeting ulkoilmafestari tarjoilee kahden päivän aikana raskaampaa metallia niin kotimaisten kuin ulkomaisten huippuartistien esittämänä.
Kemiläinen perinteiseen ja räkäiseen rockiin luottava Slap Betty! on julkaissut uuden musiikkivideon tulevalta pitkäsoitolta lohkaistusta List of the Things I Hate -kappaleesta. Biisi on toinen singlelohkaisu yhtyeen 5. helmikuuta julkaistavalta toiselta täyspitkältä Nothing out of Nothing, joka julkaistaan Suomalaisen Secret Entertainmentin kautta. Videon on ohjannut oululainen monitaituri Aleksi Kauhanen.
Yleisön mielestä Turussa on ainakin 59 ihmistä, joille pitäisi antaa Vuoden Turkulainen 2015 -titteli. Kilpailun järjestäjät, kaupunkilehti Turkulainen, Turun kaupunki, Yle Turku ja Radio City, pyysivät yleisöltä ehdotuksia, kenet pitäisi nostaa tänä vuonna Vuoden Turkulainen -ehdokasjoukkoon. Ehdokaslistalle nousi ministereitä, viihdetaiteilijoita, tutkijoita, lääkäreitä, tv-kasvoja, järjestöihmisiä, yrittäjiä ja urheilijoita. On joukossa myös runoilija, geriatri ja tähtitieteilijäkin.
Raisiossa epäillään tapahtuneen törkeä lapseen kohdistunut seksuaalinen hyväksikäyttö ja raiskaus.
Vuoden turkulainen –kilpailu viettää juhlavuottaan, sillä ensimmäinen merkittävä kaupunkilainen palkittiin jo 30 vuotta sitten. Juhlan kunniaksi, jokaisella on mahdollisuus ehdottaa turkulaista, joka ansaitsee päästä ehdokaslistalle arvostettuun kilpailuun.