Jylhää heviä ja tarttuvaa jenkkirokkia lisätty soittoon


Musiikkipäällikön blogi | 19.04.2012 09:13 | Jussi Mäntysaari | Luettu 534 kertaa

Raportti musiikkihuoneesta: Musiikista päättävät elimet, nuo ihmistoteemit, kokoontuivat ja kuuntelivat ison kasan raskasta rokkia. Vain kaksi musiikkiesitystä selvisi rääkistä. Valituksi tulivat Acceptin Stalingrad ja Shinedownin Amaryllis.

Huh huh. Kesää lähestyttäessä yhä suurempi määrä laadukasta (ja vähemmän laadukasta) rock-painotteista musiikkia pyrkii kohti Radio Cityn autuaaksitekevää soittolistaa.

Kun taistelun pöly oli laskeutunut, saimme kollegoideni kanssa huomata, että 1970-luvulla perustettu saksalaisen hevin peruskallio Accept ja modernimpaa jenkkiläistä metallista rokkia soittava Shinedown olivat saaneet uudet kappaleensa taotuiksi soittolistallemme.

Acceptilta soittoon päätyi uuden albumin nimiraita Stalingrad, joka on ylväs kertomus Toisen Maailmansodan aikana natsien piirittämäksi joutuneesta Neuvostokaupungista. Saksalaistenhan tästä kuuluisikin laulaa! Tai jos ollaan aivan tarkkoja, ei saksalainen tästä laula, vaan amerikkalainen, sillä Acceptin kahdella uusimmalla levyllä ei laulajana kuulla enää Udo Dirkschneideriä vaan amerikkalaista Mark Tornilloa (joka tosin runttaa äänijänteitään todella udomaisesti).

Stalingradin jyhkeän perushevin lisäksi soittoon pääsi Shinedownilta niinikään uuden albumin nimibiisi Amaryllis. Jos ensimmäinen single Bully oli koulukiusaamissanoitukseltaan hieman teinahtava, on Amaryllis kaunis ja perinteinen rock-balladi, joka toki on tuotettu isolla kauhalla Amerikkaa.

Näillä siis eteenpäin. Kevät se moshaten tulevi.



Kommentit



Persoonat

Jussi Mäntysaari



Jussi Mäntysaaren ohjelma

Perjantaisin klo 1315

Jussi Mäntysaaren ohjelma on nimensä mukaisesti virka-aikanaan Radio Cityn musiikkipäällikkönä toimivan Jussi Mäntysaari -nimisen miehen oma ohjelma.

Musadiggari onnistui kiristämään kanavajohdolta kaksituntisen ohjelmapaikan, jonka aikana hän soittaa sekä vaihtuvan teeman mukaisia rock-klassikoita että muhevimpia uutuuksia. Polveilevat nyyhkybiisit jätetään suosiolla pölyttymään, sillä perjantai-iltapäivissä kuultavan ohjelman tarkoituksena on valmistaa työn raskaan raatajat parin tunnin päässä häämöttävään viikonloppuun, ei vaivuttaa heitä uneen.

Jussi Mäntysaaren ohjelma kuullaan perjantaisin kello 1315. Show uusitaan sunnuntaisin klo 16-18 ja maanantaisin klo 19-21.