Hän on kodissaan ainoa ei-paljasjalkainen stadilainen, mutta se ei estä häntä rakastamasta kotikaupunkiaan täysillä. Sama intohimo ajoi hänet takaisin tv-työstä pääkaupunkiseudun rokeimpaan radioon.

Koska parhaat ideat syntyvät auton ratissa, hänen muistiinpanonsa on yleensä kirjoitettu vahaliidulla bensakuitin taakse. Niinpä suurin osa ideoista hylätään eikä lopuista saa selvää.

Niina ei harrasta mitään, koska hänellä on viha-rakkaus-suhde helsinkiläistä kulttuuriperintöä edustavaan puutaloon.

Niinasta piti alun perin tulla taloustieteilijä, mikrobiologi sekä avaruusfyysikko. Koska kysymyksiä oli liikaa, hänestä tulikin toimittaja.

Kaikesta tiedosta huolimatta Niina ei ole varma, johtuvatko maailman ongelmat liian vähästä vai liiallisesta Bon Jovin kuuntelusta. Kaiken varalta hänen stereoissaan soi Led Zeppelin.

Hän on aina asunut Helsingissä eikä haluaisikaan asua muualla. Hän diggailee Stadin keskustan vanhoja rakennuksia mutta seuraa mielenkiinnolla myös, mitä uutta minnekin rakennetaan.

Juuso kuvailee itseään säästäväiseksi tyypiksi. Hän ei osta kaupasta turhuuksia, saati käytä teksteissään turhia, tarpeettomia ja tyhjänpäiväisiä täytesanoja.

Monen muun lailla Juuso on keräilijä. Hänen keräilynsä kohteita ei tosin voi sijoittaa lasikaappiin näytille: hän nimittäin keräilee kielenopintoja. ”Saksalla se alkoi yhdeksänvuotiaana. Sen jälkeen homma eteni englannin ja ruotsin kautta romaanisiin kieliin. Aikuisiällä homma sitten riistäytyi lopullisesti käsistä”, muun muassa latviaa ja tundranenetsiäkin opiskellut Juuso kertoo.

Juuson lapsuuden haaveammatteja olivat poliisi ja Suomen presidentti. Näistä ensin mainittua ammattia hän ei enää tavoittele.

Musiikissa sanoitukset ovat Juusolle yhtä tärkeitä kuin sävellyksetkin. Hänen suosikkikappaleitaan ovatkin Chirpy chirpy cheep cheep, Sha-la-la, Ob-la-di ob-la-da, Be-bop-a-lula ja Blue (da ba dee).