Juha Vuorisen Tähtivieras 15.5.


Juha Vuorisen tähtivieras | 10.05.2012 13:29 | Sini Virtanen | Luettu 213 kertaa

Vieraana Jukka Puotila.  



Kommentit



Persoonat

Juha Vuorinen

”Juha jakaa mielipiteet. Heittoveitsellä.”

Juha on todennäköisesti Suomen haurain lyyrikko, eli kaikki ne massiiviset kirosanalitaniat hänen kirjallisessa tuotannossaan ovat vain säälittäviä kulisseja miehen pastellinsävyiselle sisukselle.
Kotioloissa hän usein kääriytyykin herttaiseen essuunsa ja alkaa tyydyttää itseään suurella intohimollaan - ruoanlaitolla. Herkästi lisääntyvänä yksilönä Vuorinen on jo nyt suurperheellinen, joten jykevä kokkailu käy myös hyötyliikunnasta.

Juha on ehtinyt tehdä radiossa jo miltei kaiken. Lukenut uutisia, selostanut jääkiekkoa ja koripalloa, järjestänyt Miss Märkä T- paita –kilpailun paljon ennen internetin valtakautta, mikä on ehkä pervointa ellei mukaan lasketa legendaarista Yleisradion ohjelmaa Säveliä Neuvostoliitosta. Tosin sen kanssa Vuorisella ei ollut mitään tekemistä. Edes säveltäjänä.



Juha Vuorisen Tähtivieras

Tiistaisin klo 1315

Vuorisen vieraana on monia erittäin tunnettuja ihmisiä, ei haastateltavana vaan keskustelemassa. Vuorinen ihastuttaa taajuudella tiistaisin kello 1315. Uusinta lähetetään keskiviikkoisin klo 19-21 ja lauantaisin klo 16-18.

Vuorisen vieraiksi kelpaavat kaikki, joiden syntymähetki on merkitty muistiin. Kotiastrologi Vuorinen analysoi tähtivierastaan tavalla, jollaista ei ole aiemmin radiossa nähty. Eikä mahdollisesti myöskään kuultu. Kyseessä ei ole kuulustelu- vaan keskusteluohjelma, jossa panosten kasvaessa on mahdollisuus käyttää myös revolverihaastattelutekniikkaa.


15.5. Jukka Puotila
22.5. Danny
29.5. Aleksi Bardy

 




Audiot & videot

Juha Vuorisen Tähtivieras
Juha Vuorisen tähtivieras | 2012-05-14

Juha Vuorisen Tähtivieras
Juha Vuorisen tähtivieras | 2012-05-14

Juha Vuorisen Tähtivieras
Juha Vuorisen tähtivieras | 2012-05-14

Juha Vuorisen Tähtivieras
Juha Vuorisen tähtivieras | 2012-05-14

Juha Vuorisen Tähtivieras
Juha Vuorisen tähtivieras | 2012-05-14

Juha Vuorisen Tähtivieras
Juha Vuorisen tähtivieras | 2012-05-14

Juha Vuorisen Tähtivieras
Juha Vuorisen tähtivieras | 2012-05-14

Juha Vuorisen Tähtivieras
Juha Vuorisen tähtivieras | 2012-05-14

Juha Vuorisen Tähtivieras
Juha Vuorisen tähtivieras | 2012-05-08

Juha Vuorisen Tähtivieras
Juha Vuorisen tähtivieras | 2012-05-08