Tai siis entistä aistillisemmin. Helatorstain levon jälkeen Ylösnousemuksessa kurkistetaan siis erotiikkamessuille ja valmistaudutaan terassielämään.
Toukuun 18. ja 19. päivänä Kaapelitehtaalla järjestetään Sexhibition-messut. Erotiikkamessujen esiintyjät saapuvat Kaapelin kuudenteen kerrokseen antamaan Laurille vinkkejä makuu- ja miksei olohuoneeseenkin heti aamuysin jälkeen. Samalla pohditaan myös sitä, miten pariskunnat voisivat nauttia yhdessä aikuisviihteestä. Vai voivatko?
Viikonlopun ja lämpenevien ilmojen lisäksi spekuloidaan rankasti myös terassielämää. Virittäydy viikonloppuun Ylösnousemuksen parissa!
Lauri Kottonen on Porin poikia, joka valitsi Helsinkiin muuttaessaan ensiasunnokseen Penthousen Kampissa, uima-altaalla ja patiolla tietenkin. Lauri osaa paitsi laittaa ruokaa myös pelastaa vessoihin jumiutuneita naisia potkaisemalla oven elokuvatyylisesti sisään.
Turha nöyryys ei kuulu miehen ominaisuuksiin, eläytymiskyky kylläkin. Vittuilun jalon taidon hän hallitsee mestarillisesti. Mies on joutunut perustelemaan ihastustaan Valioliigan Chelseaan, mutta sijoittihan toisaalta eräskin miljonääri seuraan rahojaan.
Salaperäisen tanssitaustan omaava uushelsinkiläinen osaa sekä soittaa kitaraa että laulaa, luonnollisesti myös Metallican biisejä. Lauri haaveilee Ässien suomenmestaruuden lisäksi nopeista autoista ja kauniista naisista.
Juontaja Lauria kuulee Radio Cityn Ylösnousemuksessa arkisin kello 6-11.
Veera Karhuvaara
”Veera on raivostuttavan positiivinen”
Veera Karhuvaara, paljasjalkainen stadilainen, on Karhupuiston top3-pesäpallopelaaja ja todennäköisesti paras kalpamiekkailija. Lisäksi hän yltää suurenmoisiin suorituksiin karaokebaareissa, erityisesti kasari-bonjovien ja muiden hard rock -yhtyeiden tahtiin.
Kunnianhimoinen vaaleaverikkö innostuu herkästi ympäristössään näkemistä asioista, perverssisti myös kuninkaallisesta krääsäposliinista. Veera on iloisena suorastaan ärsyttävän säteilevä päivänsäde. Naisen pimeä puoli ilmenee hyvin, hyvin synkkinä hetkinä, kun mikään ei tunnu miltään ja kaikki on huonosti. Tosin harvoin.
Teini-ikäisen Veeran huone oli koristeltu Michael Jacksonin julisteilla, mutta vuodet ovat tuoneet moonwalkin rinnalle myös rockin. Musiikkia ahmiva ja merta rakastava nainen haaveilee muun muassa surffaamisesta Portugalissa.
Juontaja Veerasta pääsee nauttimaan Radio Cityn Ylösnousemuksessa arkisin kello 6-11.
Pauliina Tuomola
”Parempi kunnon kommari kuin salonkisosialisti ”
Pauliina Tuomola on syntynyt Vantaalla ja asunut Kouvolassa, mutta kokee olevansa kovasti stadilainen. Erikoistaitoihin kuuluvat skumpan ja valvomisen ansiokas yhdistäminen sekä erittäin korkeissa koroissa kipittäminen ja näiden epäkäytännöllisten kenkien impulsiivinen hankinta.
Tuomola ajattelee puhumansa aina loppuun asti, viimeistään jälkikäteen. Heikkolahjaisuutta esiintyy trampoliinilla hyppimisessä ja zumbassa. Tuomola suuttuu tyhmyydestä ja Vääristä Mielipiteistä, syyllistyen valitettavan usein mustavalkoisuuteen. Ateistikokoomuspoliitikon ja työläisromantikon välimaastoon henkisesti putoava nainen bongattiin aikoinaan Lahdessa New Kids On The Blockin keikalla, nykyisin hän innostuu eniten teollisuusmetallista.
Tuomolan utopiassa kaikilla ihmisillä olisi kiva työ ja mahtava rakkauselämä.
Tuottaja Pauliina valvoo Radio Cityn Ylösnousemusta arkisin kello 6-11 ja pureutuu keskiviikkoiltapäivisin soittajien psyykeen Pauliinan Buduaarissa.
Ylösnousemus
Arkisin klo 6–11
Radio Cityn Ylösnousemus odottaa sinua joka arkiaamu, riippumatta siitä oletko elänyt synnissä vai et.
Juontajat Veera Karhuvaara ja Lauri Kottonen sekä tuottaja Tuomola johdattelevat kaupunkilaiset totuuden äärelle Kaapelitehtaan korkeuksista käsin joka arkipäivä kello 6–11, best of -palat lauantaisin kello 12-14.
Ylösnousemus 9. tammikuuta 2012 alkaen.
Ma 7.15 viikonloppusoitto
Kun stadi heräilee työviikkoon, Radio City soittaa duunarille, joka aloitti työt silloin, kun sinä vielä nukuit. Veera ja Lauri metsästävät linjoille kaupungin aamuvirkuimmat.
In Finland we have this thing called “reilu Radio City”. Radio City herättää henkiin mahtavan perinteen, josta Uusi Suomi kirjoitti jo perjantaina 5. syyskuuta 1986. ”Radio City järjestää rästivapaita”, kertoi otsikko. ”Älä ihmettele, jos joku perjantaiaamu puhelimesi pärähtää ja pirteä Radio Cityn toimittaja ilmoittaa, että sinulla on vapaapäivä.” Ylösnousemus tarjoaa pidennetyn työpäivän sille, joka sen ansaitsee. Ilmianna työkaverisi: kuka sinun työkavereistasi ansaitsisi vapaapäivän?
Keskiviikko on superkisapäivä! Keskiviikkoaamuisin kaksi soittajaa kisaavat keskevään rockgurun tittelistä ja ennen kaikkea mahtavista palkinnoista. Sanoituksia, levynkansia, riffejä, nippelitietoa! Luuletko tietäväsi vai tiedätkö vain luulevasi vai ehkäpä tiedät tietäväsi? Soita studioon ja ota homma haltuun! Ylösnousemuksen RockTrivia keskiviikkoisin klo 8.15.
Ti 8.15 Tiesitkö tämän stadista?
Kaupunkimme on pullollaan mielenkiintoisia tarinoita. Miksi Kaivohuoneen nimi on Kaivohuone, vaikkei siellä ole kaivoa ja miksi Kappeli on Kappeli, onko sillä kirkollista taustaa? Radio Cityn Ylösnousemus kaivaa sinulla stadista ne stoorit, joita et koskaan ole tullut edes ajatelleeksi. Ja jos sinua askarruttaa jokin stadiin liittyvä paikannimi tai jonkin maamerkin historia, jätä viesti oheisella lomakkeella ja selvitämme taustat sinulle!
Radio City välittää sinusta. Välittää niin paljon, että haluaa pelastaa sielusi. Ylösnousemus-aamushow antaa sinulle mahdollisuuden tunnustaa suorassa lähetyksessä syntisi. Epämoraalisin, epäromanttisin, itsekkäin tai härskein teko kerrotaan kaikelle kansalle. Mutta mitä sanoo aamun korkein oikeus? Palkitaanko syntinen ruhtinaallisesti, vai onko palkkana julkinen nöyryytys?
Maailma on täynnä puhetta ja lausuntoja. Osa jää elämään, osa menee meiltä ohi korvien. Ylösnousemus haastaa kuuntelijat kertomaan, kuka sanoi. Se mitä, sanottiin, soitetaan taajuudella 8.50 joka arkiaamu. Ole mies ja osallistu!