Kuva: Mikko Räsänen

Uusi radio-ohjelma sai K16-merkinnän: "Kuulijoille tämä maailma voi olla pelottava"

15.12.2017 17:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Rosvoradio-ohjelmassa ääneen pääsevät rikolliset, jotka puhuvat rikoksistaan kaunistelematta.

Rosvoradio on ohjelma, joka kertoo tarinoita suomalaisista rikoksista ja ennen kaikkea niistä henkilöistä kammottavien tekojan taustalla. Ohjelmassa ääneen pääsevät niin murhasta kuin taideväärennöksistäkin tuomitut rikolliset, jotka avaavat elämäänsä ja valintojaan rohkean avoimesti.

Ohjelman juontajan, Jere "Jete" Ollisen mukaan vieraat oli yllättävän helppo saada puhumaan.

- Yllätyin siitä, miten helppo heidät oli saada puhumaan. Toisille se toki oli helpompaa, kun he olivat kirjoittaneet esimerkiksi kirjan. Toisille kyseessä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, sitten kuulustelujen, jolloin he asiasta puhuivat, Ollinen toteaa.

Jaksoissa käsitellään rankkoja, jopa ahdistavia tarinoita. Siksi myös ikäraja on sen mukainen. Ohjelmaa ei suositella alle 16-vuotiaille.

- Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun radio-ohjelmalla on suositusikäraja. Palautetta ohjelmasta varmastikin tulee ja se otetaan vastaan sellaisena kuin se annetaan. Luulen, että suurelle osalle kuulijoista tämä maailma on täysin vieras, ehkä pelottavakin.

Ollisen mukaan ohjelman vieraat haalittiin kasaan omien verkostojen kautta. Heidän kohtaamisensa ei Ollisen mukaan pelottaneet, mutta kyllä ajatus toisinaan karkaili.

- Kyllä sitä välillä kävi mielessä, että tässä sitä nyt rupatellaan mukavia kaverin kanssa, joka on pistänyt toisen ihmisen kylmäksi, Ollinen toteaa.

Lataa RadioPlay ilmaiseksi täältä ja kuuntele kaikki ohjelman jaksot.

Lue myös: Kari sai taposta 9 vuotta vankeutta: "Laukaisin kerran ja se oli siinä"

Lue myös: RadioPlay saapui Suomeen! – Ruotsissa ja Britanniassa menestynyt sovellus ladattavissa ilmaiseksi

Kilpailut

Uusimmat