Kuva: Fotolia

Toukkia vaginaan, kirjoitusvirheitä pakaroihin - tatuointiartistit paljastavat huonoimmat työnsä

19.07.2016 17:15 - Tiina Svensk

Jokainen haluaisi olla ylpeä työnsä jäljestä. Etenkin, jos työn lopputulos on ikuisesti toisen iholla.

Tuskin kukaan haluaa ottaa itselleen tatuointia, jota myöhemmin katuu. Miltä sitten tuntuu tehdä tatuointi, jonka luomista tietää myöhemmin katuvansa? Metro listasti tatuointiartistien tunnustukset, joissa he kuvailevat kaikista kamalimpia töitään:

Ex-rakastajan nimen peittävä tähti

"Tein peitetyön, josta en ollut ylpeä, mutta asiakas halusi juuri sellaisen tatuoinnin. Pariskunta tuli liikkeeseen, ja kysyi, voisinko peittää tytön ex-rakastajan nimen, joka hänellä oli lantiolla.

Ideoin eri tapoja, joilla tatuoinnin voisi peittää, kun kundi keskeyttää ja sanoo: 'Ei. Me haluamme tähden sen päälle.' Nimi oli noin 15 senttiä pitkä, ja yritin selittää, että tähden täytyisi olla ainakin 20 senttiä leveä peittääkseen koko nimen. Molemmat heistä halusivat juuri sellaisen tatuoinnin.

Pomoni tuli paikalle ja ehdotti, että tekisin jotain muuta. Selitin, että tällaisen tatuoinnin he halusivat. Pomoni tyytyi vain nyökkäämään. Lopulta tällä pienellä tytöllä oli sininen tähti koko hänen lonkan alueella. Se näytti halvalta, mauttomalta, ghetolta, hullulta ja tyhmältä."

Asiakas ei tiennyt tatuoinnin olevan pysyvä

"Kysyin omalta tautointiartistiltani, mikä on kamalin työ, mistä hän on kuullut. Hän työskenteli aiemmin eri liikkeessä, jossa hänen työkaverillaan tuntui olevan paljon kauniita, aasialaisia naisia.

Tytöt ottivat samoja tatuointeja, joita hänellä oli. Aluksi luulimme, että se oli pariskuntatatuointi, sitten luulimme, että kyseessä oli huono arviointikyky. Sitten se alkoi näyttää siltä, kuin hän merkkaisi tytöt 'omakseen.'

Hän oli jopa kertonut, että yksi tytöistä ei tiennyt tatuoinnin olevan pysyvä."

Tatuointi vaginaan syntymäpäivälahjaksi

"Tatuointiartistini kertoi työkaverinsa tatuoineen nyrkkeilyhanskat naisen vaginaan. Nainen oli noin 50-vuotias, ja tatuointi oli hänen syntymäpäivälahja hänen miehelleen."

"Hyvä vitsi"

"Kaverillani on kyyneleet tatuoituna hänen keskisormiinsa. Jos joku valittaa hänelle jostain asiasta, hän nostaa sormet kasvoilleen ja ottaa murjottavan ilmeen."

Toukkia haaroihin

"Liikkeessä, jossa käyn ottamassa tatuointini, oli tehty tatuointi eräälle upealle mimmille. Tyttö vaati haluavansa erikoisen tatuoinnin. Hän halusi toukkien tulevan ulos vaginastaan."

Kielioppivirheet tuntuvat aina pahalta

"Huonoin tatuointi, minkä olen tehnyt on tatuointi takapuoleen. Tatuoin artikkelin "an" hänen toiseen pakaraansa, ja kirjaimen "s" toiseen."

Tatuointi johti sairaalareissuun

"Tein kamalimman tatuoinnin harjoitteluni aikana. Se oli toinen tatuointini, jonka tein työkaverilleni. Se oli ystävänpäiväspesiaali, jonka piirsin; nuoli ja jousi.

Tautointini johtui mustemyrkytykseen, ja työkaverillani meni kuukausi toipua siitä. Sain kuulla tapahtuneesta vielä pitkään sen jälkeen."

Lue myös: Yleisimmät tatuoinnit listattiin - onko sinulla jokin niistä?

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat