"Saksalainen death metal -kappale iskee hilseet kuulijan päästä"

03.02.2017 13:05 - Mikko Räsänen

Toimituspäällikkö Mikko Räsänen esittelee biisiaarteet-juttusarjassa vanhoja kappaleita, jotka ansaitsisivat tulla paremmin tunnetuiksi.

Biisiaarteissa on aiemmin esitelty musiikkia Billy Joelista Black Sabbathiin ja suomalaiseen Idols-voittajaan. Nyt on perjantain kunniaksi aika ottaa askel vielä pykälää raskaammalle puolelle ja esitellä saksalainen Parasite Inc. Melodista death metallia soittava bändi julkaisi esikoislevynsä Time Tears Down vuonna 2013, mutta kakkoslevyä ei ole odotuksista huolimatta kuulunut. 

Esikoislevy herätti hetkellistä huomiota metallipiireissä, mutta muuten Parasite Incin tunnettuus on jäänyt valitettavan pieneksi, sillä Time Tears Downnin parhaat hetket ovat niin väkevän rehellisesti melodisen deathin juurilla, että bändin uskoisi löytävän paljonkin kuulijoita, jos ihmiset vain yhtyeen löytäisivät.

Parasite Incin suhteellisesta tuntemattomuudesta kertoo sekin, että kun bändi esiintyi elokuussa Saksassa Summer Breeze -metallifestareilla, laittoivat tapahtuman järjestäjät festarijulisteeseen 95 festivaalin esiintyjää tärkeysjärjestyksessä. Kärjessä oli Sabatonin, Arch Enemyn, Parkway Driven, Airbournen ja Steel Pantherin kaltaisia kansainvälisesti tunnettuja nimiä. 

Listan toisessa päässä sijalla 89 oli Parasite Inc seuranaan sellaisia tuntemattomuuksia kuin Stepfather Fred tai High Fighter. 

Suomi on maailman metallihulluin maa, joten tehdään Parasite Incille palvelus ja nostetaan heidät biisiaarteisiin, että tämä metallikansa löytäisi bändin entistä paremmin. Alla The Pulse of the Dead, joka on niin jykevää deathia, että se iskee kuulijalta hilseet pois päästä. Täydellinen aloitus viikonlopulle!

Ja bändistä kiinnostuneille hyviä uutisia. Se toivottu Parasite Incin kakkosalbumi saattaa tulla vihdoin tänä vuonna. Bändi on nimittäin nettisivuillaan julkaissut nettisivullaan seuraavan päivityksen:
"WE’RE LOOKING FORWARD TO A LOT OF GREAT SHOWS AND NEW MUSIC THIS YEAR!"

Lue myös: Miksi kukaan ei muista Black Sabbathin ehkä parasta kappaletta?

Lue myös: Vuonna 1989 levytetty Leningrad-kappale on yhä vaikuttava teos

Kilpailut

Uusimmat