Kuva: AOP

Linkin Parkin uusi, hempeä kappale kerää kritiikkiä: "Bändin huonoin kappale ikinä"

16.02.2017 18:45 - Senja Rapila - Luettu 392 kertaa

Muun muassa nu metal ja rapcore -henkisiä albumeita työstäneelle bändille on sadellut kritiikkiä uudesta musiikkilinjauksesta.

Toukokuussa uuden levynsä julkaiseva Linkin Park on julkaissut tänään uuden sinkkunsa. Kappale kantaa nimeä Heavy. Uusi kappale on huomattavasti kevyempää Linkin Parkia mihin aiemmin ollaan totuttu.

Kappaleella on muun muassa mukana laulaja Kiiara, joka tuo äänellään kappaleeseen hyvin popahtavan vivahteen. Monet - varsinkin useat miespuoliset - fanit ovat pettyneet kappaleeseen ja tunteet ollaan ilmaistu hyvin suorasti sosiaalisessa mediassa. Muun muassa Twitteriin on sadellut paljon kommentteja siitä, että uusi kappale oli pienoinen pettymys.

Voit lukea kommentteja alapuolelta.

Toiset taas rakastavat tätä kevyempää, popahtavaa Linkin Parkia, jonka soundi poikkeaa hyvin, hyvin paljon vuonna 2000 julkaistusta debyyttilevystä.

Mitä mieltä sinä olet? Voit kuunnella uuden Heavy-kappaleen alapuolelta.

Yhtye julkaisi viimeisimmän The Hunting Party -albuminsa vuonna 2014.

Lue myös: Battle Beastilta uusi albumi ulos perjantaina - muuttuneella kokoonpanolla

Lue myös: Remu & Hurriganesin ja Michael Monroen yhteisbiisi sai musiikkivideon - vilisee tuttuja kasvoja

Kilpailut

Uusimmat