Kuva: AOP

Suomalaisrokkari huolestui: Vaalitulos pelottaa

24.04.2015 16:10 - Eeva Rajala

Eduskuntavaalien tulos on kirvoittanut monet kulttuurintekijät pohtimaan yhteiskunnan tilaa ja kulttuurin tulevaisuutta.

Yksi heistä on Von Hertzen Brothers -yhtyeessä vaikuttava solisti ja kitaristi Mikko von Hertzen. Von Hertzen kertoi Radio Cityn haastattelussa, että vaalitulos on jopa pelottava.

- Ollaanko me nyt ottamassa askelia taaksepäin tässä meidän sivistysvaltiossa, ja kuinka suljetuksi yhteiskunnaksi me oikeasti haluamme tulla? mies kysyy.

Muusikon mukaan Suomessa jääty pahasti jälkeen, kun katsoo taloudellisen taantuman jälkeistäkin aikaa. Jälkijunassa mennään, kun muut länsimaat puuskuttavat jo vähän eteenpäin. Von Hertzenin mukaan Suomessa on tehty asioita selkeästi väärin tai sitten ei ole tehty asioita ollenkaan.

"Helvetin jämähtänyt yhteiskunta"

Rokkari toivoo, että asiat helpottuvat ja tapahtuu jotain. Hän kuitenkin uskoo, että jonkinlainen draivi Suomesta puuttuu.

- Tämä on jotenkin niin helvetin jämähtänyt tämä yhteiskunta, ihan lähtökohtaisesti kaikki SAK:t ja muut hässäkät. Kukaan ei anna mistään periksi, niin ei tämä voi mitenkään kehittyä kuten esimerkiksi lahden toisella puolella Virossa asiat etenevät, hän huomauttaa.

Von Hertzen Brothersin keikkabussissakin on mietitty vaalitulosta. Yhtyeen mukaan vaikuttaa siltä, että Kehä III:n toiselta puolelta alkaa vähän eri maa kuin mitä sisäpuolella on. Tämä ei von Hertzenin mielestä ole välttämättä mitenkään huono juttu, jos molemmista maailmoista pystytään pitämään huolta.

Valittiinko eduskuntaan oikeat tyypit?

- Ihmiset äänestävät juuri tämän päivän fiiliksen mukaan. Tosi moni on pettyneitä edelliseen hallitukseen ja kyllä minä sen ymmärrän, koska ei ole mitään järkevää saatu aikaan. Suomi on jäänyt jälkijunaan, ja kaikki haluavat siihen muutosta, muusikko jatkaa.

Suuri kysymys on nimenomaan se, millä tavalla muutos tapahtuu. Valittiiko eduskuntaan oikeat tyypit, joilla on kyky tehdä muutos. Ovatko juuri valitut kansanedustajat tai vaalitulos sellainen, millä muutos saadaan aikaan? Se jää rokkarin mukaan nähtäväksi.

- On se tietyllä tavalla varmasti totta, että maakuntien tilanne on tosi vaikea. Sieltä lopetellaan kouluja, sieltä lähtee työpaikkoja alta koko ajan. Ihmisiä pusketaan koko ajan muuttamaan isoihin kaupunkikeskuksiin. Siinä tulee omat ongelmansa. Ei se mikään helppo tapaus ole.

"Rasistinen kommentti"

Mikko von Hertzen tyrmistyi Suomen toiseksi suurimman puolueen puheen puheenjohtajan, perussuomalaisten Timo Soinin, käyttämästä kielestä ja miten hän puhuttelee pääkaupunkiseutulaisia. Ilta-Sanomissa Soini puolusti Teuvo Hakkaraisen uudelleenvalintaa sanomalla, että Hakkarainen on "tuonut Suomeen enemmän ulkomaanvaluuttaa kuin Punavuoren punavihreät punaviininjuojat."

- Ei minkään puolueen puheenjohtajan pitäisi puhua tuolla tavalla. Jos sanoo ”punavuorelaiset punaviinin lipittelijät”, niin se on yhtä rasistinen kommentti kuin jos sanoisi, että ”vitun heinähatut siellä jossain kuusessa”. Pitää muistaa, että kaikista pitää pitää huoli, jokaisesta suomalaisesta. Pitää yrittää löytää ratkaisu, joka tukee koko Suomea, eikä vain tiettyä jengiä jossain metsässä tai stadissa, von Hertzen muistuttaa.

Kulttuurintekijänä von Hertzeniä jännittää se, miten kulttuurille käy. Hän ottaa esille viime aikoina lehdissä asiasta puhuneet kulttuurintekijät.

- Olemme tällainen pieni osa-alue yhteiskuntaa, joka yrittää tuoda sisältöä ja elämyksiä ihmisille. Jotkut ihmiset niistä tykkäävät ja on varmaan paljon ihmisiä, joita ei voisi vähempää kiinnostaa. Jos vallassa on ne ihmiset, joita ei voisi vähempää kiinnosta, niin se varmasti vaikuttaa siihen, minkälaiset edellytykset meillä on tehdä duunia tulevaisuudessa, hän summaa.

Kilpailut

Uusimmat