Kuva: AOP

Entinen Slayer-rumpali Misfitsin riveihin

30.08.2016 09:11 - Reija Saarinen

Dave Lombardo on mukana Misfitsin kiertueella.

Slayerin perustajajäsen Dave Lombardo nähdään piakkoin Misfitsin riveissä. Hänen tarkoituksenaan on olla mukana yhtyeen paluukiertueella.

- Oli minulle todella helppo päätös lähteä mukaan tähän. On suuri kunnia, että minua edes pyydettiin mukaan ja olenkin todella innoissani siitä, että san soittaa tämän bändin kanssa, Lombardo kertoo.

Misfits perustettiin vuonna 1977 laulaja Danzigin ja basisti Jerry Onlyn aloitteesta. Yhtye hajosi kuitenkin kuusi vuotta myöhemmin, vuonna 1983, jolloin Danzig siirtyi menestyksekkäälle soolouralle.

Hiljattain julkisuuteen kerrottiin, että yhtye aikoo tehdä paluun keikkalavoille.

Lue myös: Glenn Danzig maalasi Misfits-meikin kasvoilleen 35 vuoden tauon jälkeen - katso lopputulos

Lähde: NME

Kilpailut

Uusimmat