Kuva: AOP

Kevään hevipommi: Helloween saapuu Suomeen - Kai Hansen ja Michael Kiske mukana!

09.02.2017 11:00 - Mikko Räsänen

Helloween-fanien toiveet toteutuvat, kun saksalaisyhtye saapuu Suomeen parhaassa kokoonpanossaan.

Suomalaiset Helloween-fanit voivat tänään juhlia ilosta, sillä tänään varmistui, että Helloween saapuu Suomeen 30.11.2017, jolloin bändi esiintyy Helsingin jäähallin Black Boxissa. Helloween on toki käynyt Suomessa lähes vuosittain, mutta tulevasta keikasta tekee erityisen se, että nyt bändin riveissä ovat taas legendaariset Kai Hansen ja Michael Kiske, jotka olivat mukana yhtyeen läpimurtovuosina 80-luvun lopulla.

Helloweenin perustivat kitaristi-laulaja Kai Hansen, kitaristi Michael Weikath, basisti Markus Grosskopf ja rumpali Ingo Schwichtenberg. Tuolla kokoonpanolla julkaistiin esikoisalbumi Walls of Jericho. Hansen halusi kuitenkin keskittyä puhtaasti kitaransoittoon, joten laulajaksi piti löytää uusi mies. Vuonna 1986 paikan sai vasta 18-vuotias Michael Kiske.

Tuon kokoonpanon myötä Helloween teki metallihistoriaa, sillä bändin seuraavat albumit Keeper of the Seven Keys part I ja part II olivat valtavia menestyksiä ja vaikuttivat koko nykyisen power metal -genren syntyyn. Hansenin sävellykset ja Kisken tunnistettava ääni loivat sellaisia klassikkokappaleita kuin Future World, Halloween ja I Want Out

Hansenin kunnianhimoisena tavoitteena oli tehdä Keeper-albumien sarjasta seitsemän levyn mittainen. Bändin sisällä jännitteet kuitenkin kasvoivat ja Hansen erosi yhtyeestä 1989 ja perusti Gamma Rayn. Kiske pysyi Helloweenissa vielä kahden albumin ajan, mutta vuonna 1993 hänen ja Helloweenin tiet erosivat erimielisyyksien takia. Samaan aikaan myös Schwichtenberg erotettiin päihde- ja mielenterveysongelmien takia. Hänen elämänsä päättyi itsemurhaan pari vuotta myöhemmin. 

Helloweenista lähdettyään Kisken välite Helloweeniin olivat niin tulehtuneet, että hän uhosi jättävänsä Helloweenin lisäksi koko metallimusiikin. Tuota uhkausta hän noudattikin vuosia. Vuonna 2000 hän lupautui vierailemaan Tobias Sammettin Avantasia-levyllä, mutta vain sillä ehdolla, että sai laulaa salanimellä Ernie, etteivät ihmiset yhdistä hänen nimeään metallimusiikkiin. 

Nyt vanhat riidat on sovittu ja haavat parantuneet ja Helloween nähdään Suomessa vanhassa loistossaan. Konsertin liput tulevat myyntiin maanantaina 13.2.

Katso alta traileri siitä, mitä tuleman pitää.

Alla muutama video Helloweenista ajalta, jolloin Kiske ja Hansen olivat vielä yhtyeessä.

Lue myös: Helloween-tähden ura aiheutti jo 30 vuotta kestäneen sukuriidan

Lue myös: Helloween luotti tuttuihin hitteihin - katso kuvagalleria keikasta

Kilpailut

Uusimmat