Kuva: AOP

KISS ei halua tehdä uutta levyä - "Ihmiset ovat päättäneet, etteivät halua maksaa asioista"

17.01.2017 14:15 - Senja Rapila

Yhtyeen keulahahmo Gene Simmons ei halua antaa uutta levyä ihmisille, jotka lataisivat sen kuitenkin laittomasti itselleen netistä.

Kiss-yhtyeen keulahahmo Gene Simmons, 67, on kommentoinut hiljattain haastattelussa, ettei häntä henkilökohtaisesti kiinnosta tehdä uutta studioalbumia. Syy siihen löytyy siitä, ettei kukaan Simmonsin mukaan halua nykypäivänä tukea artistia rahallisesti.

- Ihmiset ovat päättäneet, etteivät he halua maksaa asioista. Ja viimeksi kun tarkistin, Kiss ei ole hyväntekeväisyyttä. Olemme hyväntekijöitä, mutta minä olen se, joka päättää kuinka paljon annamme ja kenelle, Simmons kommentoi Blabbermouth-lehden haastattelussa.

- En halua jonkun lukiomuksun päättävän 'sinulla on tarpeeksi rahaa. En halua maksaa levystäsi'. Okei, mene lataamaan Radioheadin levy ja katso mitä tapahtuu.

Simmons kuitenkin toteaa, että mikäli hän jonain päivänä keksisi tavan, jolla uuden albumin tekeminen kannattaa taloudellisesti, voisi uuden albumin julkaisu olla mahdollista. 

- Sitä täytyy tehdä ero kaupallisuuden ja hyväntekeväisyyden välille. Joten idea uuden Kiss-albumin teosta, jos sille ei löydy kaupallista mallia, jolla levyjen teko kannattaa, ei henkilökohtaisesti kiinnosta minua.

Kissin viimeisin studioalbumi, vuonna 2012 julkaistu Monster möi Blabbermouthin mukaan 56 000 kopiota pelkästään Yhdysvalloissa julkaisua seuranneella viikolla. Kiss on tehnyt tähän vuoteen mennessä yhteensä 20 levyä.

Lähde: Blabbermouth

Lue myös: Kiss-huhut kiihtyvät: palaako Ace Frehley yhtyeeseen?

Kilpailut

Uusimmat