Kuva: AOP

Kiss-muistoja: "Yksi kappale avasi kokonaan uuden maailman"

09.12.2016 10:15 - Mikko Räsänen

Toimituspäällikkö Mikko Räsänen muistelee, miten Kiss-yhtye muutti hänen musiikkimakunsa lähtemättömällä tavalla.

Olen syntynyt vuonna 1975. Varhaislapsuuden musiikkimaustani kertonee tarpeeksi se, että 4-6-vuotiaana suosikkikappaleitani olivat Tapani Kansan R.A.K.A.S, Erkki Junkkarisen Lappeenrantaan ja Mutkattomien Jätkän humppa. Lopulta näin rock-musiikin valon yhden kappaleen takia. Tuo kappale oli Kissin I Was Made For Loving You. Kun 7-vuotiaana kuulin sen, olin kerrasta myyty. Kissin Dynastysta tuli sittemmin myös ensimmäinen omistamani albumi - c-kasettimuodossa toki. 

Dynastylla oli muitakin loistavia kappaleita kuten Charisma ja Sure Know Something

Kovin Kiss-fanitus taittui parissa vuodessa, kun rockin ja raskaamman metallin parista alkoi löytyi muitakin yhtyeitä, mutta bändin merkitystä omalle musiikilliselle heräämiselleni ei voi kiistää. Vaikka noista ajoista on kulunut jo yli 30 vuotta, ei I Was Made For Lovin' You ja Dynasty ole menettäneet nostalgista asemaansa levyhyllyssäni. 

Mene Radio Cityn Facebookiin osoitteeseen https://www.facebook.com/radiocitysuomi/ ja jaa siellä omat rakkaimmat Kiss-muistosi. 

Kiss saapuu Suomeen keväällä, kun yhtye esiintyy Hartwall Areenalla 4.5. Lue tapahtumasta lisää ja osta liput täältä

Lue myös: "Detroit Rock Cityn kuuleminen ei unohdu koskaan"

Kilpailut

Uusimmat