Kuva: Senja Rapila

Poets of the Fall -yhtyeen solisti ulkomaille tähtääville suomalaisbändeille: "Nostan hattua"

20.09.2016 10:45 - Senja Rapila

Muusikko Marko Saaresto muistutti, että oman nimen tekeminen maailmalla on monesti pitkä ja kivikkoinen tie. Lopussa saattaa kuitenkin häämöttää lottovoitto.

Suomalaisbändi Poets of the Fall perustettiin vuonna 2003 ja nyt sillä on hallussaan neljä kultalevyä, kaksi platinalevyä sekä useita palkintoja muun muassa Emma-gaalasta. Siitä on tullut äärettömän suosittu bändi muun muassa Intiassa.

Kun Radio Novan juontaja Oku Luukkainen pyysi Poets of the Fallin solisti Marko Saarestoa kertomaan terveisensä nouseville suomalaisbändeille, kuten Softenginelle ja My First Bandille, Saaresto rohkaisi englanniksi laulavia ja ulkomaille havittelevia artisteja puskemaan vain rohkeasti eteenpäin. 

- Kaikkeen tekemiseen pitää kuitenkin sisältyä se, että itse oikeasti haluaa tehdä sitä. Tai ei pidä, mutta on hyvä, että se sisältyy siihen, hän totesi.

- Jos on lähtenyt tekemään jotain sellaista mikä tuntuu itsestä hyvältä, niin vaikka joutuu taistelemaan jonkin verran jotain olosuhteita vastaan - jossain tapauksessa paljonkin olosuhteita vastaan - niin se asia kannattaa tehdä niin, että itsestä tuntuu oikealta tehdä niin.

Saaresto kertoi arvostavansa näitä bändejä, jotka jaksavat yrittää kaikesta vastarinnasta huolimatta.

- Nostan hattua, jos he näin tekevät ja toimivat, koska se on monta kertaa kivikkoinen tie. Ylämäkeä saa kyllä juosta ja se on aika hengästyttävää.

Voit kuunnella Saareston koko haastattelun täältä.

Lue myös: Nikki Sixx: "En muista oikeastaan mitään 80-luvusta"

Lue myös: Red Hot Chili Peppers toi värikkään esiintymisensä jälleen Suomeen - katso kuvakooste keikalta

Kilpailut

Uusimmat