Kuva: Senja Rapila

Remu Aaltonen täyttää 69 vuotta - katso kuvat Hurriganes-legendasta vuosien varrelta

10.01.2017 07:00 - Anna Hopi

Aaltonen on mennyt uransa ajan omalla tyylillään.

Suomalainen rock-muusikko Remu Aaltonen on tullut kuuluisaksi Hurriganes-yhtyeestä, jonka nokkamiehenä toimi vuodesta 1971 lähtien. Mies on ollut myös muissa kokoonpanoissa ja julkaissut lisäksi omia soololevyjä. Hurriganesin ensimmäisessä kokoonpanossa olivat Cisse Häkkinen ja Ile Kallio. Kun Kallio lähti bändistä, tilalle tuli Albert Järvinen.

Yhtye hajosi vuonna 1984, jonka jälkeen Remu Aaltonen lähti soolouralle. Yhtye yritti paluuta neljän vuoden jälkeen, mutta se ei onnistunut. Bänditovereiden kuolemien jälkeen Aaltonen on esiintynyt Hurriganes-nimellä eri soittajien kanssa.

Vuoden 2016 joulukuussa laulaja julkaisi Electric Play-albumin, joka on tähden ensimmäinen englanninkielinen levy 12 vuoteen.

Rikas ja vaihteleva elämä

Remu on etniseltä taustaltaan puoliksi romani, ja hän on kahdeksanlapsisen perheen esikoinen. Sodan jälkeisessä Suomessa Aaltonen eli lapsuudessaan puutteellista elämää. Musiikki pelasti hänet nuoruudessa pikkurikollisen elämältä ja hänet tunnetaan kauneudentajuisena ihmisenä, joka on muun muassa keräillyt arvokkaita ja näyttäviä esineitä ja koristellut niillä kotinsa.

Aaltoselle on kuitenkin vuosien mittaan sattunut ja tapahtunut kaikenlaista, ja hän on muun muassa ollut SDP:n listoilla Porvoon kaupunginvaltuustossa, mutta saanut myös sakkoja rattijuopumuksista ja huumausaineiden käytöstä. Hänen Porvoon kotinsa paloi vuonna 2004. Vuodesta 2015 Aaltonen on asunut Helsingissä.

Remu Aaltonen tunnetaan räväkästä persoonallisuudesta ja omista slangisanoista, joita hän viljelee keskusteluissa. Hänen terveydellinen tilansa on vaihdellut, ja vuonna 1996 Kittilässä Aaltonen joutui koiravaljakko-onnettomuuteen, mikä aiheutti halvaantumisen, josta hän on parantunut hitaasti.

Tällä erää Remu Aaltonen keikkailee tuoreiden Electric Play -levyn kappaleiden kanssa.

Katso alta kuvat 69-vuotiaasta rockmiehestä.

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Lue myös: Remu aavisti ennalta Albert Järvisen kuoleman: "Hän kutsui sen luokseen"

Lue myös: Remu Aaltonen ei väsy: ''Eläkkeelle mennään vasta, kun arkun kansi sulkeutuu''

Lue myös: Remun poika muistelee: "Muille isä oli pelottava, minulle äärimmäisen lempeä"

Lue myös: Remu Aaltonen palaa musiikillisesti juurilleen uudella kappaleella - katso musiikkivideo

Lue myös: Anna: Remu Aaltonen naiskauneudesta: "Ladyt eivät tarvitse silikonisia töttöröitä!"

Kilpailut

Uusimmat