Katuprostituution määrä Helsingissä on kasvanut viimeisen 5 vuoden aikana.
Lähes kaikki kadulla seksipalveluja tarjoavat ovat kotoisin ulkomailta, esimerkiksi Romaniasta sekä entisen Neuvostoliiton maista: Ukrainasta, Virosta, Latviasta ja Liettuasta.
Uutena ryhmänä Helsinkiin ovat saapuneet Nigeriasta lähtöisin olevat naiset. He hakevat oleskelulupaa EU-alueelle, esimerkiksi Espanjaan tai Italiaan ja matkustavat sen jälkeen muihin maihin. Helsinkiin on tullut muutamia 5-10 naisen ryhmiä.
Helsingissä seksiä myydään eniten kantakaupungin muutamalla ydinkadulla – Yrjönkadulla, Kalevankadulla ja Annankadulla sekä Mannerheimintien alkupäässä.
Poliisi on viime aikoina siirtänyt prostituution valvontaa entistä enemmän kaduille. Ravintoloihin tehtyjen iskujen ei koeta olevan tarpeeksi tehokkaita, vaan poistavan ongelman vain hetkeksi. Niinpä poliisi on ohjeistanut kaikki kadulla partioivat yksiköt puuttumaan näkyvään seksin myymiseen.
Poliisin mukaan tärkeintä on valvonnan näkyvyys









