Tietomurrot tulivat poliisin tietoon muun rikostutkinnan yhteydessä. Tämänhetkisen tiedon mukaan poika ei ole käyttänyt, levittänyt tai julkaissut tietoja.
Poliisin mukaan kyseessä ei ole tämänhetkisen tiedon perusteella erityisen vakava rikoskokonaisuus, vaikka rikosten määrä onkin suuri.
Poliisi on yhdessä Viestintäviraston kanssa tiedottanut asiasta tietomurtojen kohteille.
Tietomurroista ei epäillä muita henkilöitä. Koska ainoa epäilty ei alle 15-vuotiaana ole rikosoikeudellisessa vastuussa, asiat eivät etene oikeuskäsittelyyn, vaan juttujen tutkinta päätetään poliisin päätöksellä. Vahingonkorvausvastuussa ei kuitenkaan ole alaikärajaa, joten alle 15-vuotiaskin saattaa joutua korvaamaan tekojensa aiheuttamat taloudelliset vahingot.
Nämä tapaukset eivät liity viime kuukausina tutkintaan tulleisiin muihin tietomurtoihin ja niistä saatujen tietojen julkistamiseen.








