Pysäköinninvalvoja roikkui pakettiauton tuulilasinpyyhkimissä


Pääkaupunkiseutu | 27.01.2012 13:21 | Juuso Vainio

Pysäköinninvalvoja on loukkaantunut lievästi roikuttuaan liikkuvan pakettiauton keulassa Helsingin Kalliossa. Pakettiauton kuljettaja oli lähtenyt ajamaan, vaikka tiesi ajavansa päin pysäköinninvalvojaa.

Tapahtumaketju alkoi Porthaninkadulla eilen torstaina kello 15.45, kun pysäköinninvalvoja oli asettamassa pysäköintivirhemaksua pakettiautoon. Auton kuljettaja saapui paikalle ja hyppäsi rattiin pysäköinninvalvojan kielloista huolimatta.

Pakettiauton kuljettaja ajoi useita metrejä siten, että pysäköinninvalvoja sinnitteli liikkuvan auton edessä pitämällä kiinni tuulilasin pyyhkimistä. Silminnäköijöiden mukaan pysäköinnivalvoja huusi kuljettajaa pysähtymään ja hakkasi samalla auton konepeltiin.

Pysäköinninvalvoja loukkaantui välikohtauksessa lievästi.

Pakettiauton kuljettaja kertoi poliisille, että hänen tarkoituksenaan oli vain siirtää autoaan toiselle puolelle katua. Hän syytti pysäköinninvalvojaa auton tuulilasinpyyhkimien repimisestä.

Poliisi on perunut kuljettajan ajoluvan väliaikaisesti. Tapausta tutkitaan Helsingin pohjoisessa poliisipiirissä.




Avainsanat

Lisää aiheesta
Kommentit

UUTISET/PAAKAUPUNKISEUTU

Satoja autosiirtoja viikossa aurausten alta
22.02.2012 13:05 | Pääkaupunkiseutu | Niina Jokiaho


Kaupunki siirtää katujen kunnossapidon yhteydessä jopa 18 000 autoa joka vuosi.






Joka kolmas Kaivopuiston kämppä ilman asukasta?
22.02.2012 07:23 | Pääkaupunkiseutu | Niina Jokiaho


Stadissa on tuhansia tyhjiä asuntoja samaan aikaan kun vuokra-asunnoista käydään kiivasta taistelua.






Kaupunki avaa väliaikaisia toriparkkeja autoilijoille
22.02.2012 07:12 | Pääkaupunkiseutu | Niina Jokiaho


Helsingissä otetaan tänäkin vuonna käyttöön torialueita helpottamaan parkkeerausta.






Leppävaaran tappaja myönsi tekonsa
21.02.2012 18:00 | Pääkaupunkiseutu | Juuso Vainio

Espoon käräjäoikeus on vanginnut espoolaismiehen epäiltynä viime perjantain taposta Leppävaarassa. Poliisin mukaan mies on kuulusteluissa myöntänyt aiheuttaneensa uhrin kuoleman.







Helsingiltä suru-uutinen luistelijoille
21.02.2012 17:57 | Pääkaupunkiseutu | Juuso Vainio


Kaupungin liikuntavirasto on päättänyt, että se ei tee tänä talvena matkaluisteluratoja. Kovista pakkasista huolimatta meren jää ei ole riittävän turvallinen ratojen tekemiseksi.






Tapahtuman järjestäminen Stadissa hoituu nyt yhdellä lomakkeella
21.02.2012 17:15 | Pääkaupunkiseutu | Juuso Vainio

Tapahtumien järjestäminen Helsingissä helpottuu. Helsinki on ottanut käyttöön sähköisen tapahtumailmoituslomakkeen, jolla tapahtumajärjestäjä saa yhdellä sähköisellä ilmoituksella tehtyä lähes kaikki tarvittavat ilmoitukset ja lupahakemukset Helsingissä järjestettävään tapahtumaan.






Tanssitempaus pysäytti liikenteen Helsingin keskustassa – katso video
21.02.2012 16:27 | Pääkaupunkiseutu | Mikko Honkanen


Tänään Helsingissä järjestettiin Dancemob-tanssi-isku. Tapahtuma oli Metropolian AMK:n esittävän taiteen koulutusohjelman syntymäpäivälahja 200 vuotta pääkaupunkina toimineelle Helsingille. Tapahtuman vuoksi liikenne oli pysäytettynä noin 10 minuutin ajan.








Kilpailut













Hae