Erityisen paljon autoja siirretään talvella teiden aurausten yhteydessä. Sitäkin enemmän autosiirtoihin joudutaan turvautumaan keväällä, kun kadut harjataan ja pestään puhtaiksi talven hiekoitushiekasta. Keväällä siirretään jopa 500 autoa joka viikko.
Autot pyritään siirtämään lähialueelle, esimerkiksi saman kadun toiselle puolelle. Kaupungilla on myös Tattarisuolla käytössä autojen siirtopiste, mutta sinne hinataan vain muutama auto vuodessa.
Tänä talvena Helsingissä otettiin käyttöön tekstiviestipalvelu, johon rekisteröitymällä saa tekstiviestillä tiedon seuraavan päivän aurauksista. Palvelu on hieman vähentänyt autojen siirtotarvetta, kertoo pysäköinninvalvonnan siirtopäällikkö Pekka Holopainen.
Autojen siirtotarpeesta on ilmoitettava 48 tuntia ennen katutöiden alkamista. Jos autonsa parkkeeraa kadulle kylteistä huolimatta, auton siirrosta hinauskustannuksineen voi joutua kaikkiaan maksamaan jopa parisataa euroa. Suurin osa kustannuksista menee kuitenkin hinausyrityksille, joten kaupungin kassaa siirrot eivät juuri lihota.
Sesonkiaikojen ongelma on myös se, ettei hinausautoja ole tarpeeksi siirtämään autoja pois aurojen tieltä. Joitain autoja siirrellään talven aikana useita kertoja, ongelmana ovat varsinkin niin sanotut kesäautot jotka on poistettu reksiteristä mutta niitä säilytetään kadun varrella.
Helsingissä on jo pidempään suunniteltu autohotellin avaamista Kalasatamaan. Asukaspysäköintiluvan omistavat voisivat viedä sinne autonsa vartioituun säilytykseen. Paikan avaaminen on viivästynyt juuri vartioinnin järjestämisen takia, mutta alue on tarkoitus avata vielä kevään aikana, ehkä jopa lähiviikkoina.









