Kuva: Fotolia

Tutkija: Miesten ystävyydelle on elintärkeää päästä oluelle yhdessä

22.02.2017 11:45 - Rea Tallgren

Oxfordin yliopiston tutkijan mukaan miehet ylläpitävät ystävyyssuhteitaan kenties parhaiten nauttimalla yhdessä tuopin tai pari säännöllisesti.

Oluilla käyminen silloin tällöin saattaa olla miesten väliselle ystävyydelle luultuakin tärkeämpää, väittää Oxfordin yliopiston tutkija Robin Dunbar. Dunbar seurasi tutkimuksessaan 30:tä henkilöä heidän kasvaessaan lapsista aikuisiksi. Miehen tavoitteena oli tutkia sosiaalisia suhteita ja miten niitä ylläpidetään. 

Hän tuli siihen tulokseen, että miesten kohdalla nimenomaan yhteiset illanistujaiset (usein tuopin ääressä) pitivät yllä ystävyyssuhteita tehokkaimmin. Hän kertoi tutkimustuloksesta viikonloppuna järjestetyssä seminaarissa Bostonissa, Massachusettsissa. 

Dunbarin mukaan naisten ystävyydessä säännöllinen yhteydenpito oli tärkeintä. 

- Se, jatkuiko heidän ystävyytensä, määrittyi oikeastaan sen perusteella, kuinka paljon vaivaa he sen eteen näkivät, eli esimerkiksi kuinka usein he puhuivat puhelimessa. Miehiin tällaisella puhumisella ei ollut mitään vaikutusta. Heidän ystävyyssuhteensa vahvoina pitivät yhdessä vietetty aika; pubissa käyminen ja jalkapallon katsominen yhdessä. 

- Sukupuolten välissä oli tässä asia todella huomattava ero! 

Lue myös: Olutjoogasta tuli hittilaji - leviää maailmalla

Lue myös: 20 asiaa, jotka ovat tuttuja parhaille ystäville

Lue myös: Kippis! Olut päivässä pitää sydämen kunnossa

Lue myös: Kuinka olla hyvä ystävä? 4 tärkeää muistisääntöä

Lähde: Independent 

Kilpailut

Uusimmat