Kuva: Mikko Räsänen

Janne Ahonen uransa huippuhetkestä: "Katsoja ajattelee enemmän MM- tai olympiamitalia"

11.01.2017 18:30 - Reija Saarinen

Janne Ahonen avaa elämäänsä ja uraansa Mertaranta ja legendat -ohjelmassa.

Mäkikotka Janne Ahonen, 39, nähdään 24. tammikuuta starttaavan Mertaranta ja legendat -ohjelman toisella tuotantokaudella. Ohjelmaan mukaan lähteminen on Ahoselle helppo päätös, eikä oman elämän paljastaminen miestä pelota.

- Tiesin kyllä kuvauksiin lähtiessäni, että siellä varmasti tulee paketti avautumaan meidän jokaisen osalta. Kuitenkin kun kotoa sinne lähdin, niin en ollut lähdössä avaamaan mitään, vaan kaikki tuli luonnostaan viikon edetessä.

- Uskon, että tulee paljon sellaista tavaraa, mitä ei moni ole aiemmin nähnyt tai kuullut.

Ahosta ei ole kovin usein julkisuudessa nähty, poikkeuksena tietenkin urheilu-uutiset. Miten siis on, tuleeko ohjelma muuttamaan ihmisten mielikuvaa?

- Vaikea sanoa. Ainakin se tulee vahvistamaan käsityksen siitä, että ihan normaaleja ihmisiä tässä ollaan, niin kuin kaikki muutkin. Vaikka ollaankin koko kansan urheilijoita, joita rakastetaan ja vihataan, niin silti meistä tiedetään aika vähän.

Julkisuudessa Ahonen on usein totuttu näkemään naama peruslukemilla. Ohjelman tekijöiden mukaan sarjassa nähdään kuitenkin paljon naurava Ahonen. Miksi miehen julkisuuskuva sitten on vakava?

- Sehän on normaalia, että hymyilee, kun on hyvä olo ja mieli. Aina olen niin tehnyt. Tietenkin se kuvaa tulee paljolti haastatteluista. Jos meille työnnetään mikki nenän eteen 15 sekuntia suorituksen jälkeen, niin eihän siinä ajatukset ole vielä samassa hetkessä, oli suoritus sitten hyvä tai huono.

- Varmasti olisi ihan eri kaveri ja vastaukset, jos haastattelu tehtäisiin puoli tuntia myöhemmin, Ahonen jatkaa.

"Laskevat harrastajamäärät"

Suomi on ollut aina yksi maailman kovimmista mäkihyppymäistä. Viime vuosina suunta on kuitenkin ollut alaspäin. Ahosen mukaan yksi suuri syy löytyy laskeneista harrastajamääristä.

- Se on todella harmittavaa, että näin on päässyt käymään. Yksi syy on siinä, ettei niskaan ole enää hengittämässä uusia junnuja. Ennen heitä tuli joka vuosi lisää. Nyt kun heitä ei ole, yritetään pärjätä meillä vanhoilla kehäraakeilla, Ahonen naurahtaa.

- Sitten kun taas saadaan uutta harrastajaa, niin ollaan tilanteessa, että on mahdollista menestyä.

Ahonen itse ei mieti uraansa tätä nykyä kovinkaan pitkälle. Tärkeintä uran jatkumisen kannalta on se, että into tekemiseen säilyy.

- Treenaan ja urheilen vuosi kerrallaan. Kohta alkaa olla 40 vuotta ikää, niin ei enää pitkiä urasuunnitelmia tehdä. Se on varmaa, että hyppään kauden loppuun ja jatko katsotaan sen jälkeen.

- Uskon ja toivon, että sitä intoa on vielä jatkoon. Seuraava kausi on kuitenkin se olympiakausi.

Miltä oma ura sitten näyttää, kun sitä tarkastelee taaksepäin?

- Paljon on ollut hyviä hetkiä, enemmän kuin niitä huonoja. Tietysti se Keski-Euroopan mäkiviikon voittaminen viidesti on ollut ikimuistoinen. Siihen kun ei ole kukaan pystynyt.

- Mäkihyppääjien keskuudessa ja etenkin eurooppalaisten, tuo Keski-Euroopan mäkiviiko on yksi arvostetuimmista tapahtumista. Suomalainen katsoja ajattelee paljon enemmän MM- tai olympiamitalia, mutta urheilija arvostaa enemmän mäkiviikkoa, kun se on paljon vaikeampi voittaa kuin yksittäinen kisa.

Mertaranta ja legendat -ohjelma TV5-kavanalla 24. tammikuuta alkaen. Mukana ovat Ahosen lisäksi Minna Tervamäki, Makwan Amirkhani, Heli Rantanen, Marko Jantunen, Laura Lepistö, Sami Kapanen sekä Leo-Pekka Tähti.

Kilpailut

Uusimmat