Kuva: AOP

Fast & Furious 8 -elokuva rikkoi ennätyksen - kaikkien aikojen lipputulot!

17.04.2017 15:15 - Iiro Myllymäki - Luettu 663 kertaa

Fast & Furious -elokuvasarjan uusimmalla osalla oli ennätyksellisen tuottoisa avausviikonloppu elokuvateattereissa.

Suositun hurjasteluelokuvasarjan kahdeksas osa, Fast & Furious 8, on rikkonut merkittävän ennätyksen. Viime viikolla ensi-iltansa saanut elokuva teki kaikkien aikojen lipputulot avausviikonloppunsa aikana. Yhteensä elokuvan lipputulojen on arvioitu nousseen maailmanlaajuisesti jopa noin 500 miljoonaan euroon.

Aiemmin ennätystä on pitänyt hallussaan Star Wars: The Force Awakens -elokuva vuodelta 2015. Se keräsi avausviikonloppunsa aikana lipputuloja yhteensä noin 498 miljoonan euron verran. Uuden Fast & Furious -elokuvan ennätystuloksessa on suuri osuutensa sillä, että elokuva meni heti levitykseen myös Kiinassa, toisin kuin aiemmin ennätystä hallussaan pitänyt Star Wars -elokuva.

Fast & Furious 8 -elokuva on kerännyt paljon katsojia elokuvateattereihin myös Suomessa, sillä elokuva on tällä hetkellä Finnkinon top-listan ykkössijalla. Voit katsoa elokuvan trailerin alta:

Lue myös: Vin Dieselin ei pitänyt näytellä Hurjapäät-elokuvissa - katso, kuka kieltäytyi ensin roolista

Lähteet: CNN, Finnkino

Kilpailut

Uusimmat