Kuva: AOP

IL: Remu Aaltonen joutui varkauden uhriksi - poliisi etsii kultalevyjen ja rahojen anastajaa!

26.04.2017 07:24 - Senni Loikala

Erityisesti Hurriganes-yhtyeestään tunnettu Remu Aaltonen kiroaa häneen kohdistunutta varkautta. Tapauksesta uutisoi Iltalehti.

Poliisi tutkii Remu Aaltoseen, 69, kohdistunutta varkautta, uutisoidaan Iltalehdessä. Aaltonen teki itse noin kuukausi sitten tutkintapyynnön, sillä häneltä oli kadonnut kaksi kultalevyä ja rahaa.

- Minulla oli 15 kultalevyn kokoelma, ja nyt siitä on kaksi levyä kadonnut. Myös tililtäni on kadonnut rahaa, Aaltonen kertoo lehdelle.

Varkauden uskotaan tapahtuneen viime vuoden lopulla, jolloin Aaltonen muutti Porvoosta Helsinkiin. Näyttäisi siltä, että Aaltonen olisi luottanut epärehelliseen, ystäväkseen luulemaansa henkilöön. Hänellä itsellään on vahva epäilys syyllisestä.

- Sellainen yksi saatanan puuroturpa. Minä tiedän, ketä täällä kämpässä liikkuu, tämä ei ole mikään läpikulkukioski, muusikko toteaa.

Aaltonen tuomitsee mahdollisen varkauden jyrkästi.

- Saatana, kansallisaarteeseen on kajottu. Niiden levyjen on tultava takaisin. Tämä on suorastaan pyhäinhäväistys.

Remu Aaltosen poika on aiemmin kertonut, millainen isä Aaltonen on hänelle ollut. Pääset juttuun tästä.

Lähde: Iltalehti

Kilpailut

Uusimmat