Kuva: AOP

Hammerfall-basisti Fredrik Larsson: "Ruotsissa ei suomalaisista vitsailla"

28.10.2016 13:00 - Reija Saarinen

Larssonin mukaan naapurimaassamme naljaillaan mieluummin norjalaisille.

Ruotsalainen metallibändi Hammerfall julkaisee Built to last -nimisen albumin 4. marraskuuta. basisti Fredrik Larssonin, 42, mukaan yhtyeen 13. levy ei eroa järisyttävästi kaksi vuotta sitten julkaistusta Evolution-levystä.

- Ehkä uusi levy kuitenkin tulee olemaan kaiken kaikkiaan hieman nopeampi, Larsson toteaa.

Tulevasta tuotannosta Larsson ei vielä osaa sanoa ehdotonta suosikkikappalettaan, mutta yksi on tietyllä tavalla ylitse muiden.

- Yksi voisi olla Second to None, joka on erilainen kappale. Se ei ole tyypillistä Hammerfallia. Siinä on rakenne, joka poikkeaa muista kappaleistamme.

Ei enää pelkkää juhlimista

Levyn julkaisun jälkeen yhtye suuntaa tuttuun tapaan tien päälle. Vuosia kestäneen uran aikana maita ja kaupunkeja on koluttu kiitettävä määrä, mutta ehkä nykyään niistä näkeekin jotain muutakin kuin pelkän hotellihuoneen.

- Yritämme aina tehdä jotain, kun saavumme kaupunkiin. Katselemme paikkoja ja tutustumme mielenkiintoisiin nähtävyyksiin.

- Ennen vanhaan oli bileitä joka paikassa ja krapula ja väsymys veivätkin kaikki voimat. Nyt kun olemme hieman vanhempia, yritämme tehdä hommat hieman eri tavalla, se on paljon hauskempaa. 

(kuva: AOP)

"Ei voisi vähempää kiinnostaa"

Larsson on hyvin tietoinen siitä, että Suomessa on tapana vitsailla runsain mitoin rakkaasta länsinaapurista. Larssonin mukaan hän itse ei asiasta voisi vähempää välittää ja kertookin, että ikävä kyllä naljailu ei ole molemmin puolista.

- Meillä ei ole Suomea kohtaan sellaista kilpailuasetelmaa, paitsi tietenkin jääkiekossa. Jos heitämme vitsi, vitsailemme norjalaisista, Larsson naurahtaa Radio Cityn haastattelussa.

Hänen mukaansa syy Norja-vitseihin löytyy historiasta.

- Norja on aina ollut Ruotsille sellainen pikkuveli, kun aiemmin maa oli Ruotsin vallan alla. Kautta aikojen maiden välillä on siis ollut pientä kinaa, mutta sydämellistä sellaista, Larsson naurahtaa.

Kilpailut

Uusimmat