Uusimmat

John Lennon kuvaili biisiä "komediakappaleeksi".
Haastattelussa Ringo Starr jakoi ajatuksiaan myös kuoleman jälkeisestä ajasta.
Ensi vuonna julkaistava dokumentti haastaa käsityksen bändin riitaisista viimeisistä vaiheista.
McCartney paljastaa, että osa alkuaikojen kappaleista ei ollut kovinkaan hyviä.
Penny Lanen väitetään saaneen nimensä 1700-luvulla vaikuttaneen orjakauppiaan mukaan. Kadun nimikyltti on joutunut ilkivallan kohteeksi.
Ikuisuuskysymys Beatlesin ja Rolling Stonesin paremmuudesta nousi jälleen tapetille.
McCartney kertoo, että hänestä tehtiin syypää The Beatlesin hajoamiseen.
Paul McCartneyn keikalla nähtiin yllätysvieras.