KooKoon puheenjohtaja vaihtuu - "Tekijät vaihtuvat, matka jatkuu"

04.10.2017 08:12 - Joonas Hepola

KooKoo Hockey Oy:n hallituksen nykyinen puheenjohtaja Jouko Oinonen ei hae jatkokaudelle.

Oinonen on toiminut KooKoon hallituksessa yhtäjaksoisesti vuodesta 2006 lähtien. Viimeiset kolme vuotta hän on toiminut KooKoo Hockey Oy:n puheenjohtajana.

- Olen ilmoittanut yhtiön muille omistajille, etten ole enää käytettävissä yhtiön hallituksen puheenjohtajan tehtävään seuraavalle puheenjohtajakaudelle. Jatkan kuitenkin edelleen yhtiön yhtenä omistajana, taustoittaa Oinonen seuran verkkosivuilla. 

KooKoo Hockey Oy:n puheenjohtaja vaihtuu keskiviikon yhtiökokouksessa.

- Kiitän lämpimästi kaikkia niitä henkilöitä ja tahoja, joiden kanssa olen saanut tehdä yhteistyötä tämän hienon kansanliikkeen parissa. Tekijät vaihtuvat, mutta matka jatkuu, kiittää Oinonen yhteistyöstä. 

KooKoo Hockey Oy perustettiin kesällä 2014 jatkamaan Kouvolan Edustuskiekko ry:n työtä. Oinonen valittiin tuolloin uuden yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi.

Lähde: KooKoo

Arvostele artikkeli

Kilpailut

Uusimmat