Kuva: Ari Stenius

Kärppien kotipeleihin pitkä tauko

30.11.2020 12:07 - Joonas Hepola

Kuusi Kärppien joulukuun kotiottelua siirtyy Pohjois-Pohjanmaan pahentuneen koronavirustilanteen vuoksi.

Oulun Kaupungin johtoryhmä teki eilen sunnuntaina kaupungin tiloja ja toimintaa koskevia uusia päätöksiä. Alueellinen koordinaatioryhmä oli lauantaina todennut koronavirustilanteen edenneen Pohjois-Pohjanmaalla leviämisvaiheeseen.

Aluehallintovirasto ei ole vielä tehnyt päätöstä yleisötapahtumien uusista rajoituksista, mutta Kärpät on päättänyt yhdessä Liigan kanssa siirtää joulukuun kotiotteluitaan. Oulun Kärpät Oy:n toimitusjohtaja Tommi Virkkusen mukaan ottelutapahtumien järjestäminen alueella vallitsevassa tilanteessa olisi seuralta vastuutonta.

- Altistumisia ja tartuntoja ei Kärppien kotiotteluissa ole ollut, mutta siitä huolimatta pelien pelaaminen tämänhetkisessä tilanteessa tuntuisi väärältä ratkaisulta. Tärkeintä on saada tilanne hallintaan, sillä ihmisten terveys menee aina etusijalle.

Kärppien ja Ilveksen oli määrä kohdata Oulussa jo huomenna. Kärpät, Ilves ja Liiga tekivät päätöksen ottelun siirtämisestä näin lyhyellä varoitusajalla yhdessä tänä aamuna.

Liiga on vahvistanut seuraavien otteluiden siirron myöhäisempään ajankohtaan.

1.12. Kärpät – Ilves

3.12. Kärpät – HPK

15.12. Kärpät - Lukko

16.12. Kärpät – HPK

18.12. Kärpät – KalPa

19.12. Kärpät – KalPa

Liiga ja joukkueet tiedottavat uusista ottelupäivistä myöhemmin.

Kilpailut

Uusimmat