Vuoden oululainen 2019 -äänestys

Radio City, Oulu-lehti sekä Oulun kaupunki etsivät jälleen Vuoden oululaista 2019. Edellisinä vuosina kisassa ovat pärjänneet niin artistit, näyttelijät, yrittäjät kuin urheilijatkin. Vuosien varrella kunniaa ovat keränneet muun muassa laulaja Saara Aalto sekä viime vuonna pystin pokannut näyttelijä Ernest ”Erkku” Lawson.

Kenen vuoro on poksauttaa kuohuvat tänä vuonna? Kuka teki viime vuonna sinuun lähtemättömän vaikutuksen Vuoden oululainen 2019 -tittelin arvoisesti? Äänestä ja vaikuta! (valitse ehdokkaasi klikkaamalla ja jättämällä sivun alaosassa yhteystietosi)

1. Mika ”Nure” Nurmela

Mittavan pelaajauran tehnyt entinen jalkapalloilija toimii jalkapallon miesten A-maajoukkueen Pohjois-Suomen aluevalmentajana ja oli mukana joukkueen valmennustiimissä Huuhkajien noustessa historiallisesti jalkapallon EM-kisoihin.

2. Onni Wiljami Kinnunen

Maailmalla arvostettu valokuvaaja ja valokuvataiteilija putsasi palkintopöydät meillä ja maailmalla jälleen vuonna 2019. Valittiin muun muassa maailmanlaajuisesti 200 parhaan mainoskuvaajan arkistoon vuodelle 2020.

3. Martta Tervonen

Depressio &co. -vaatemerkin perustaja Martta Tervonen tuo vaatemerkillään ja puhujana mielenterveysongelmia esille julkiseksi puheenaiheeksi. Tuotemerkin slogan #mullevoitpuhua kannustaa ihmisiä tukemaan toinen toistamme ja puhumaan avoimemmin mielenterveysongelmista. Martta haluaa jakaa ehdokkuuden Seppo-koiransa kanssa.

4. Jorma Kontio

Maailman parhaisiin raviohjastaviin lukeutuva oululaislähtöinen lajilegenda saavutti uskomattoman 11 000 ravivoiton merkkipaalun loppuvuodesta. Kontio valittiin vuonna 2019 ruotsalaisen raviurheilun Hall of Fameen.

5. Teemu Hostikka

Oululainen media-alan moniosaaja ja palkitun Eränkävijät TV-sarjan luoja levittää oululaista osaamistaan myös kansainvälisille areenoille. Hostikan NTRNZ median uusin tuotanto on ensi-iltansa 2021 saava kansainvälinen sotadokumenttisarja, joka keskittyy pohjoisten alueiden taisteluihin toisessa maailman sodassa.

6. Oura -älysormus

Oululaisella osaamisella työstetty Oura -älysormus on tehnyt onnistuneen kansainvälisen läpimurron jo vuosia sitten ja pöhinä puettavan teknologian ympärillä vain kasvoi vuonna 2019.

7. Oulu Pride

Vasta pari vuotta järjestetty yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja hyvinvoinnin puolesta marssittava Oulu Pride, joka on jo nyt kasvanut tuhansia osallistujia kattavaksi ilmiöksi.

8. Pirjo Yli-Maunula

Oululainen pian 40-vuotisjuhlavuottaan viettävä tanssitaiteilija palkittiin tasavallan presidentin myöntämällä Pro-Finlandia -palkinnolla. Ollut perustamassa muun muassa Oulun tanssistudiota ja Jojo - Oulun tanssin keskusta.

9. Aki Roukala

Muun muassa Maustetyttöjen, Mirel Wagnerin ja Miki Liukkosen managerina sekä Bättre Folk -festivaalien perustajana tunnettu Roukala palkittiin Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidepalkinnolla 2019.

10. Anneli Korhonen

Oulun kaupungin suhdetoimintapäällikkö jää eläkkeelle 46 vuoden mittavan ja menestyksekkään työuran päätteeksi. Muun muassa valtionpäämiesten Oulun-vierailuja Kekkosesta Gorbatšoviin ja kuninkaallisiin hoitanut Korhonen jättää jälkeensä isot saappaat täytettäväksi.

Tee ensin valintasi klikkaamalla haluamaasi ehdokasta