Mies istui suihkussa Ikean "reikäisellä" muovijakkaralla - kipeät seuraukset naurattavat!

05.09.2016 14:15 - Senni Loikala

Eräs perheenisä sai suihkussa vihollisen punaisesta jakkarasta, jonka päällä hän istui polviongelmiensa vuoksi.

Norjassa asuva, kolmen lapsen isä Claus Jørstad, 46, kirjoitti torstaina Facebook-päivityksen, josta on tullut valtava nettihitti ympäri maailmaa. Päivitys herätti huomiota useissa mediassa jo loppuviikosta. Nyt sillä on jo 30 000 tykkäystä, yli 13 500 jakoa ja tuhansia kommentteja.

Jørstad osoitti kirjoituksensa Ikealle, josta hän oli ostanut punaisen muovijakkaran. Sen istuinosassa on kahdeksan reikää, joista yksi näytti kyntensä Jørstadille.

Polviongelmista kärsinyt mies istui alasti pallin päällä samalla, kun hän peseytyi suihkussa. Hänen kiveksensä onnistui pujahtamaan yhdestä jakkaran reiästä sisään. Lämmin vesi sai kiveksen laajentumaan niin, että pian Jørstad istui jakkaralla kuin tatti, eikä pystynyt liikkumaan ilman kipua.

- Kun en pystynyt liikkumaan, aloin pähkäilemään, miten ihmeessä pääsisin pälkähästä. Pitkän pohdinnan jälkeen tajusin, että minulla olisi vain verisiä vaihtoehtoja, Jørstad kertoo Daily Mail -lehdelle.

Jälleen vapauteen

Pian ratkaisu ongelmaan putkahti kuin lahjana taivaalta.

- Vesi muuttui itsestään kylmäksi ja minua alkoi paleltamaan. Vesi oli jopa kylmempää kuin anoppini hymy päivänä, jolloin menin naimisiin hänen tyttärensä kanssa, Jørstad vitsailee.

Kylmä vesi sai myös miehen kivekset pienentymään, jolloin hän pääsi jälleen vapauteen. Jørstad kirjoitti tapahtumasta kuitenkin  hulvattoman Facebook-päivityksen, johon myös Norjan Ikean edustaja on vastannut pilke silmäkulmassa. Hän kehotti miestä siirtämään jakkaran pois kylpyhuoneesta ja asettamaan sen päälle esimerkiksi kukkia.

Katso alkuperäinen päivitys alta.

Jørstad keksi myös, miten hänen ei tarvitse hankkia uutta jakkaraa suihkuun. Ratkaisu löytyy tällä kertaa pyyhkeestä, jonka hän laittoi sen päälle.

Lähde: Daily Mail

Lue myös: Miksi pallit heiluvat: Näin vastaa lääkäri

Kilpailut

Uusimmat