Kuva: Reija Saarinen

Topi Kaireniuksen mukaan hyönteisten avulla voidaan pelastaa maailmaa: "Ratkaisu ruokakriisiin"

18.09.2018 17:45 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Kaireniuksen mukaan suomalaisilla on muita vähemmän ennakkoluuloja hyönteisiä kohtaan.

Chilinen ötökkäjugurtti, banaaniset sirkkaletut tai vaikka Sirkka-mamman lihapullat. Siinä muutamia esimerkkejä ruoista, jotka löytyvät hyönteiskokki Topi Kaireniuksen kirjoittamasta keittokirjasta.

Kaireniuksen innostus hyönteisiä kohtaan sai alkunsa 2010-luvun alkupuolella. Hänen omat lapsensa olivat tuolloin pieniä ja kärsivät erilaisista allergioista. Siksi Kairenius päätti keksiä uusia mahdollisia vaihtoehtoja keittiössä käytettäväksi.

- Olin harrastanut ruoanlaittoa jo aiemminkin paljon. Kun sitten etsiskelin uusia mahdollisuuksia, tajusin, että hyönteisiä syödään paljon muualla maailmassa ja kiinnostuin asiasta, hän kertoo Voice.fi:n haastattelussa.

Koko homma lähti liikkeelle harrastuspohjalta. Muutaman vuoden kuluttua harrastus vaihtui ammattimaisempaan toimintaa. Tuolloin Kairenius alkoi kiertää erilaisissa tapahtumissa puhumassa hyönteisistä sekä esittelemässä ihmisille niistä tehtyä ruokaa.

Vaikka toisin voisi luulla, ihmisten kiinnostus hyönteisravintoa kohtaan on ollut suurta, etenkin meillä suomalaisilla.

- Muihin eurooppalaisiin verrattuna meillä suomalaisilla on melko vähän ennakkoluuloja hyönteisruokaa kohtaan. Olen käynyt esimerkiksi Saksassa, Virossa ja Ruotsissa erilaisissa tapahtumissa, ja siellä ennakkoluuloja on ollut todella paljon. Suomalaiset kuitenkin kokeilevat innoissaan ja monissa tapahtumissa ruoka on loppunut jopa kesken, Kairenius naurahtaa.

"Uusia makuja keittiöön"

Muutaman vuoden aikana maailmassa, myös Suomessa, kasvisruokavalio on noussut suureen suosioon. Juuri siksi monet myös kokeilevat rohkeasti kaikkea uutta. Tähän uutuus-kategoriaan menevät myös hyönteiset, joita on nykyään saatavilla runsaasti ihan lähimarketeista.

(kuva: Shutterstock)

- Nykyään erilaisia sirkkatuotteita on saatavilla hyvin monenlaisia. On sirkkamakkaraa, sirkkajahauhelihaa, sirkkapihvejä ja niin edelleen, Kairenius listaa.

Vaikka hyönteisten käyttäminen omassa keittiössä saattaa ensikuulemalta olla puistattavaa, on Kairenius sitä mieltä, että erilaiset hyönteiset ovat oiva tapa tuoda lisää makua keittiöön.

- Meillä on Suomen luonnossakin paljon syötäviä hyönteisiä. Esimerkiksi kuhnuri on todella hyvänmakuinen. Kekomuurahaisella sen sijaan on sellainen maku, mitä ei voi verrata mihinkään muuhun. Se onkin todella hyvä mauste, Kairenius vinkkaa.

Hyönteisten suuhun laittaminen ei kuitenkaan suurimman osan mielestä kuulosta houkuttelevalta. Siksi Kairenius kannustaakin aloittamaan niihin tutustumisen helpoimman kautta.

- Hyönteisillä on inhottava maine. Ensimmäinen ajatus usein on, että ei niistä todellakaan ole ruoaksi. Siksi se on hyvä tuoda elämään tuttujen asioiden kautta ja sekoittaa vaikka siihen pizzajauhoon tai sämpylöiden joukkoon.

Parasta on, että hyönteisiä voi jokainen kerätä myös itse, kunhan muistaa muutaman perusasian.

- Kannattaa muistaa jokamiehen oikeudet. Sen lisäksi pitää jättää keräämättä erikoiset tai rauhoitetut lajit, joten selvää kannattaa ottaa.

"Ratkaisu ruokakriisiin"

Kaireniuksen mukaan hyönteisruoan avulla voidaan myös pelastaa maailmaa. Syitä löytyy monia, esimerkiksi tuotantopuolelta.

- Tässä yhteydessä voidaan puhua maailman pelastamisesta. On ekologinen ja eettinen puoli sekä ruokakriisin ratkaiseminen.

- Hyönteiset eivät esimerkiksi tarvitse laidun- tai viljelysmaata. Sen lisäksi niiden kasvattaminen on eettistä, koska ne viihtyvät pimeissä ja ahtaissa paikoissa. Niiden kasvattaminen ei myöskään kuluta vettä tai energiaa. Ne lopetetaan pakastamalla, joten ne vaipuvat horrokseen ja sitten pakastuvat kuoliaiksi.

Kairenius kuitenkin myöntää, että kun asiaa tutkitaan lisää, nousee varmasti esiin myös niitä huonoja puolia. Hän kuitenkin kehottaa pohtimaan tulevaisuutta, etenkin ruoantuotannon kautta.

- Joskus meillä on maailmassa sellainen tilanne, että ruoka tulee loppumaan. Meillä on täälä yltäkylläinen ruokatuotanto, mutta sitten eteen tulee logistisia ongelmia, miten voisimme viedä sitä sinne, missä sitä tarvitaan? Hyönteisiä sen sijaan pystyy kasvattamaan ihan missä tahansa, siihen riittää vaikka pelkkä autotalli, Kairenius summaa.

(kuva: Shutterstock)

Jos haluat kokeilla jotain hyönteisistä valmistettua ruokaa, maista vaikka herkullista naposteltavaa illanistujaisiin. Ohjeen herkkuun löydät täältä.

Kilpailut

Uusimmat