Uusimmat

Dubai teki ison harppauksen ja sijoittui ensimmäistä kertaa listalla toiseksi.
Venetsian historiallista kaupunkia halutaan suojella.
Jopa Finnair kertoo sivuillaan, että ylibuukkauksen tilanne on mahdollinen.
Kotimaan vapaa-ajan matkailu puolestaan väheni jo toista vuotta perätysten.
Schengen-alueella liikkuminen on vapaata alueella laillisesti oleskeleville.
Espanjassa matkustaessa teet vaikutuksen, jos osaat kommunikoida muutaman lauseen verran paikallisten kanssa heidän omalla kielellään. Testaa, tiedätkö mitä nämä espanjan kielen ilmaisut tarkoittavat!
Euroopassa hanavesi on juotavaa suuressa osassa maita.
Myrskyn myötä ainakin yksi henkilö on myös yhä kadoksissa.