Neil Young julkaisee poikkeuksellisen levyn perjantaina - kuuntele kappale Needle of Death

19.05.2014 16:06 - Katariina Näreaho

Neil Youngin perjantaina julkaistava albumi kantaa nimeä A Letter Home. Levyn konseptin kerrotaan olevan poikkeuksellinen.

Neil Young on äänittänyt cover-kappaleista koostuvan albumin Jack Whiten Nashvillessä sijaitsevalla studiolla. Äänitykseen on käytetty vuodelta 1947 peräisin olevaa Voice-O-Graph-äänityskoppia. Kaikki albumin kappaleet on äänitetty livenä yhdelle monoraidalle, josta syntyy albumille lämmin ja pehmeä sointi.

Young on valinnut levylle pelkästään kappaleita, jotka ovat hänelle itselleen merkityksellisiä. Esimerkiksi albumilta löytyvä skotlantilaisen folk-laulaja Bert Janschin sävellys Needle of Death on antanut inspiraation Neil Youngin vuonna 1972 säveltämään kappaleeseen Needle and the Damage Done. Albumilla kuullaan tämän lisäksi Youngin versioita muun muassa Bruce Springsteenin, Bob Dylanin, Willie Nelsonin ja Don Everlyn kappaleista.

Albumista julkaistaan cd-version lisäksi myös monipuolinen boksi, joka pitää sisällään vinyylilevyn, suoraan äänityskopista lähtevästä signaalista painetun vinyylin, cd:n, dvd:n, kuusi vinyylisingleä sekä 32-sivuisen kirjan. Mukana on myös latauskoodi, jolla äänitetyn materiaalin voi ladata itselleen digitaalisena.

A Letter Home -levy julkaistaan 23. toukokuuta.

Kuuntele Needle of Death -kappale alta.

Kilpailut

Uusimmat