Kuva: Senja Rapila / Backstage Rock shop

Klamydian uusi levynkansi on Fingerpori-piirtäjän tekemä: "Olimme aivan myytyjä"

23.09.2016 09:45 - Senni Loikala - Luettu 1 776 kertaa

Vaasalainen pitkän linjan punk-yhtye julkaisi uuden albumin, joka kantaa nimeä Antisupersankarit.

Klamydian perjantaina ilmestyneen Antisupersankarit-levyn kansikuva on Fingerpori-sarjakuvistaan tunnetun sarjakuvataiteilija Pertti Jarlan kynästä. Yhtyeen nokkamies Vesku Jokinen, 46, kertoo Voice.fi-sivuston haastattelussa, ettei Jarlaa tarvinnut pitkään houkutella yhteistyöhön punk-bändin kanssa.

- Soitin Jarlalle ja se oli lyhyt neuvottelu, joka meni suurin piirtein näin: ”Vesku terve, haluaisitko tehdä meidän uuteen levyyn kannen?” Tähän Jarla vastasi heti myöntävästi, joten siinä oli hyvä meininki heti kärkeen, Jokinen kertoo.

Klamydian nelihenkinen miehistö keksi itselleen levyn nimellä leikittelevät "antisupersankarihahmot" eli mielikuvitukselliset alter egot, jotka ovat kaikkea muuta kuin perinteisiä supersankareita. Yhtye antoi ideat hahmoistaan Jarlalle, joka puhalsi hahmot eloon levynkanteen.

Katso alta Klamydian uuden levyn kansikuva.

(kuva: Backstage Rock Shop)

Levynkannessa nähdään ylimmäisenä vihreässä haalarissa Jokisen hahmo ”Tohtori Syfilis” ja hänen allaan vasemmalta katsottuna ovat basisti Sami ”Severi” Kohtamäki eli ”Jallumies”, kitaristi Jari ”Jakke” Helin eli ”Suimistaja” ja rumpali Riku Purtola eli ”Superhassu.”

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Jarla piirsi levynkannen Klamydialle. Yhtye on enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen.

- Kun Jarla lähetti meille piirtämänsä hahmot, olimme aivan myytyjä. Tämä on meille kova juttu, koska olemme kovia Fingerpori-faneja, Jokinen tuumaa.

Klamydian nokkamies painottaa, että levyn kansikuvaan panostaminen on tärkeää.

- Levyn ulkoasu on ensimmäinen säväys, jonka ihminen saa levystä. Me haluamme tehdä kerralla mieleen jääviä kansia.

Ensi vuonna 10-vuotisjuhlavuottaan viettävät Fingerpori-sarjakuvat ovat tulleet tutuiksi suomalaisille Helsingin Sanomista ja useista muista merkittävistä kotimaisista sanomalehdistä. Stripeistä on koottu myös pitkä liuta sarjakuva-albumeita.

Kriitikot eivät ole innostuneet Klamydian aiemmasta tuotannosta, mutta levyt myyvät hyvin. Laulaja Vesku Jokinen vieraili haastattelussa Kaapelitehtaalla, Helsingissä. (kuva: Senja Rapila)

Lue myös: Japanilaisbändi coveroi Klamydiaa suomeksi - kuuntele!

Kilpailut

Uusimmat