Kuva: AOP

Lynyrd Skynyrd saapuu Suomeen

13.11.2014 10:32 - Reija Saarinen

Yhtye nähdään Helsingin jäähallissa 5. toukokuuta.

Southern rockin legendoihin lukeutuva yhdysvaltalainen Lynyrd Skynyrd saapuu konsertoimaan Helsingin jäähalliin tiistaina 5. toukokuuta 2015. Liput konserttiin tulevat myyntiin maanantaina 17. marraskuuta klo 09 Lippupalvelussa ja Menolipussa.

Vuonna 1962 Floridan Jacksonvillessä perustettua yhtyettä kutsutaan amerikkalaisen southern rock’n’rollin ruumiillistumaksi niin musiikkinsa kuin rockin henkeen vannovan elämäntyylinsä puolesta.

Yli 30 miljoonaa albumia maailmanlaajuisesti myynyt Lynyrd Skynyrd yhdistelee perinteistä rockia etelän syviin blues-vaikutteisiin ja komeuden kruunaa kolmen kitaran ilotulitus, josta on samalla muodostunut yhtyeen tavaramerkki. Lynyrd Skynyrd tunnetaan lukuisista rockin klassikkoistaan kuten. Sweet Home Alabama, Free Bird, Gimme Three Steps ja Simple Man. Yhtye on myös päässyt arvostettuun Rock’n’Roll Hall Of Fameen merkittävästä vaikutuksestaan rockin historiassa.

Yhtyeen tarina oli päättyä vuonna 1977 kun kolme sen jäsenistä menehtyi lento-onnettomuudessa. Yhtye hajosi tapahtuneen jälkeen, joskin onnettomuudesta selvinneet jäsenet pitivät tiiviisti yhteyttä ja keikkailivat omilla kokoonpanoillaan. Lynyrd Skynyrdin paluu studioon ja esiintymislavoille tapahtui vasta vuonna 1987, onnettomuudessa menehtyneen laulaja Ronnie Van Zantin pikkuveljen Johnnyn johdolla.

- Lynyrd Skynyrd on yhä voimissaan siinä missä musiikkimmekin. Haluamme keskuudestamme poistuneiden jäsenien olevan meistä ylpeitä, sekä kantaa yhtyeen nimeä suurella ylpeydellä, toteaa yhtyeen alkuperäisjäsen Gary Rossington.



Kilpailut

Uusimmat