Kuva: AOP

Iggy Pop -elokuvan ensi-ilta lähestyy - katso traileri

18.10.2016 15:00 - Senja Rapila

Legendaarinen Iggy & The Stooges saa oman dokumenttielokuvansa, joka kertoo maailmankuulun muusikon tarinan.

Vuodesta 1973 Iggy & The Stooges -nimellä tunnettu bändi on julkaisemassa tänä vuonna dokumenttielokuvan Gimme Danger, joka kertoo yhtyeen laulajan Iggy Popin, 69, ja The Stooges -bändin varhaisista vaiheista ja suosiosta. Dokumenttielokuva saa ensi-iltansa 28. lokakuuta.

Vaikka bändi hajosi vuonna 1974, sen suosio kasvoi hiljalleen. Kun bändi löi hynttyynsä jälleen yhteen vuonna 2003, heidät buukattiin heti suosituimpien festareiden pääesiintyjiksi ympäri maailman, vaikka kukaan ei ollut edes kiinnittänyt huomiota heidän musiikkiinsa alkuvuosina.

Vuonna 2008 Iggy Pop lähestyi yhdysvaltalaista elokuvaohjaaja Jim Jarmuschia idean kanssa, jota Jarmusch ei pystynyt ohittamaan. Se projekti on nyt toteutettu dokumenttielokuvan muodossa, joka kantaa nimeä Gimme Danger.

Kukaan ei kuitenkaan pystynyt kuvittelemaan, että projekti veisi yhteensä seitsemän vuotta. Näiden seitsemän vuoden aikana miltei jokainen bändin alkuperäisjäsen menehtyi - paitsi Iggy. Hänen ympäriltään on vuosien aikana kuollut paljon läheisiä ihmisiä, mutta muusikko haluaisi itse porskuttaa menemään kahdeksankymppiseksi asti.

- Haluaisin selvitä 80 vuoteen. Vähän ajan kuluttua läheisten kuolemilla on kyllä vaikutusta omaan elämään. En ole huomannut niitä vielä, mutta ne pallottelevat ympäriinsä. On vielä joitain asioita, jotka haluan tehdä ennen kuolemaani. Jos aion olla täällä vielä pidempään, millä teen ajastani sen vaivan arvoista? hän kommentoi Rolling Stone -lehdelle.

I Wanna Be Your Dog -jättihitistään tunnettu rock-bändi vaikutti musiikillaan muun muassa Ramonesin ja Sex Pistolsiin. Iggy Pop esiintyi yksin Helsingin Suvilahdessa Flow-festivaaleilla tänä vuonna.

Lähde: Rolling Stone

Lue myös: Ilouutisia Ghost-faneille - uutta materiaalia ensi vuonna

Lue myös: Harvinainen versio Queenin We Will Rock You -kappaleesta julki - kuuntele

Kilpailut

Uusimmat