Kuva: AOP

The 69 Eyes julkaisi musiikkivideon, joka vilisee tunnettuja rock-mestoja - katso Lady Darkness

18.10.2016 17:50 - Reija Saarinen

Kappale on yhtyeen uusimmalta albumilta.

The 69 Eyes on julkaissut Halloweenin kunniaksi uuden videosinglen Lady Darkness. Kappale on poiminta yhtyeen tuoreimmalta levyltä Universal Monstersilta.

 - Biisin sanoitus oli mun Nykin baarifrendien inspiroima, joten kuvasin sarjakuvamaisen videon kesällä Nykissä. Päähenkilönä kuljeskelee kovassa nousussa olevan paikallisen The Sweet Things -bändin basisti Sam Hariss. Yritin mahduttaa kaikki jäljellä olevat rock'n'roll-kulttipaikat mukaan, vessoja myöten, naurahtaa videon kuvannut Jyrki 69.

Yhtye järjestää lokakuun viimeisenä viikonloppuna perinteiset Halloween-keikkansa. Poppoo nähdään 28. lokakuuta Lutakossa Jyväskylässä ja 29. lokakuuta Tavastialla Helsingissä.

Lue myös: The 69 Eyes -kitaristi: "Uudella levyllä tavoitettiin fiilis, johon ihmiset aikoinaan rakastuivat"

Kilpailut

Uusimmat