Kuva: YouTube

Viikonlopun haaste: Pystytkö kuuntelemaan Iron Maiden -klassikon nokkahuilulla soitettuna?

25.11.2016 20:45 - Mika Parikka

Shittyflute on YouTube-tili, jossa kuullaan kuuluisia kappaleita äärimmäisen huonosti nokkahuilulla soitettuna. Nyt käsittelyyn joutui Iron Maidenin klassikkokappale.

Nokkahuilu, tuo ala-asteelta tuttu soitin, joka sopisi ketterästi myös kidutusvälineeksi. Nokkahuilu on soitin, jolla harvaa saa aikaan kaunista ääntä. YouTube-tili shittyflute on erikoistunut äärimmäisen huonoihin nokkahuilusuorituksiin.

Tilin idea on se, että kuuluisia kappaleita soitetaan uusiksi nokkahuilulla, mutta versiot ovat luokkaa "pitkälle sinne päin", eivätkä siis todellakaan hyviä. Nyt nokkahuilun kynsiin on joutunut Iron Maidenin klassikkokappale Fear Of The Dark. Lopputulos on järkyttävä.

Jos maapallolta löytyy edes yksi ihminen, joka pystyy kuuntelemaan kyseisen kappaleen loppuun asti, on hän ansaitseva suurimman mahdollisen palkinnon. Jos otat haasteen vastaan, varo korviasi. Niistä saattaa nimittäin valua kohta verta.

Kuuntele Iron Maidenin Fear Of The Dark nokkahuilulla surkeasti soitettuna alta:

Lue myös: Queen-klassikko soitettiin nokkahuilulla - saa korvasi vuotamaan verta

Lue myös: Iron Maiden ei tee tulevaisuuden suunnitelmia ennen kuin Dickinsonin tila sen sallii

Lue myös: Iron Maidenin uudella levyllä 18-minuuttinen kappale: ”Se on mestariteos!”

Kilpailut

Uusimmat