Kuva: AOP

Kiss-huhut kiihtyvät: palaako Ace Frehley yhtyeeseen?

08.12.2016 08:30 - Mikko Räsänen

Kiss-legenda Ace Frehley myöntää, että hän olisi valmis palaamaan entiseen yhtyeeseensä.

Kiss-yhtye vahvisti viime viikolla, että bändi on saapuu Suomeen ensi keväänä ja esiintyy Hartwall Areenassa 4. toukokuuta (lue lisää täältä). Nyt yhtyeen fanit saavat lisää jännitettävää, sillä maailmalla spekuloidaan, voisiko Kissin perustajajäseniin kuuluva kitaristi Ace Frehley olla palaamassa yhtyeeseen.

Frehley oli 1973 mukana perustamassa Kissiä. Hän kuitenkin erosi bändistä 1982 musiikillisten erimielisyyksien takia. Frehley palasi Kissiin yhtyeen Reunion-kiertueelle 1996, mutta erosi bändistä jälleen 2002.

Kiss on useaan otteeseen puhunut lopettamisesta. Bändi teki jäähyväiskiertueen jo 2000-2001, mutta ei lopettanutkaan siihen. Sittemmin Kissin lopettamisesta on spekuloitu toistuvasti ja jokainen kiertue voi olla viimeinen. Fanien kannalta olisi hienoa, jos viimeisellä kiertueella olisi mukana alkuperäinen Kiss-kokoonpano, eli Frehley sekä alkuperäinen rumpali Peter Criss palaisivat yhtyeeseen.

Frehleyn paluu ei ole lainkaan mahdoton ajatus. Vaikka hän on välillä ollut huonoissa väleissä Kiss-kaksikko Paul Stanleyn ja Gene Simmonsin kanssa, ovat välit sittemmin korjautuneet. Välien paranemisesta kertoo ainakin se, että Stanley vieraili Frehleyn tänä vuonna julkaisemalla sooloalbumilla.

- Lehdistö vääristelee asioita väittämällä, ettemme tule toimeen keskenämme, vaikka tosiasiassa tulemme. Meilläkin on erimielisyytemme ja joskus asioita sanotaan suoraan, mutta olen aina ollut noiden tyyppien ystävä ja he minun, Frehley kertoi SiriusXM:n haastattelussa.

- Vuosien aikana emme ole olleet kaikista asioista samaa mieltä ja on ollut aikoja, jolloin emme puhuneet. Mutta olemme kuitenkin luoneet jotain upeaa, joka on kestänyt aikaa, hän jatkoi.

Frehley joutui radiohaastattelussa vastaamaan myös huhuihin hänen mahdollisesta Kiss-paluustaan.

- Huhut ovat huhuja. Minuun ei ole oltu yhteydessä, mutta en sulje pois ajatusta paluusta. Se olisi mahdollista. Jos se olisi tapa, millä he (Simmons ja Stanley) haluaisivat lopettaa Kissin ja jos se tehtäisiin hyvin, voisi siitä tulla upeaa. 

Kiss vuonna 1976. Kuvassa vasemmalta Ace Frehley, Gene Simmons, Paul Stanley ja Peter Criss. (kuva: AOP)

Lue myös: "Detroit Rock Cityn kuuleminen ei unohdu koskaan"

Lähde: Gigwise

Uusimmat