Kuva: Mikko Räsänen

Anton Kabanen: Battle Beastin tarkoitus ei ole olla kapeakatseinen hevibändi

09.01.2015 09:45 - Reija Saarinen

Battle Beast julkaisee uuden albumin 16. tammikuuta.

Battle Beast julkaisee uuden albumin 16. tammikuuta. Unholy Savior -nimeä kantavalta levyltä julkaistu sinkkukappale on saanut kiitosta, mutta myös kritiikkiä discohenkisyyden vuoksi.

- On hyvä jos jengi hyväksyy monenlaista matskua. Battle Beastin ei nimittäin koskaan ole ollut tarkoitus olla kapeakatseinen hevibändi, vaan aina on ollut tarkoitus laajentaa horisonttia, laulaja/kitaristi Anton Kabanen kertoo.

Uusi albumi on laulaja Noora Louhimon toinen Battle Beastin riveissä. Oliko levyn työstäminen tämän vuoksi helpompaa?

-No on siinä puolensa, tavallaan oli, tavallaan ei. Helpompaa oli, kun oli jo löytänyt oman souondinsa ja tyylinsä vetää. Mutta sävellyksellisesti oli myös niitä haasteita. Se tosin on kyllä hyvä asia, sillä se kehittää, Noora toteaa.

Katso bändin muut tuoreet kuulumiset yllä olevalta videolta.


Kilpailut

Uusimmat