Kuva: Mikko Räsänen

Toni Wirtanen Apulannan jäähallikeikoista: "Tulitamme suorastaan raamatullisen keikan"

26.12.2016 12:45 - Anna Hopi

Apulanta esiintyy Helsingin jäähallissa tammikuussa kahdella keikalla.

Apulannalla on takanaan 25 vuoden matka fanien kanssa. Nokkamies Toni Wirtanen pohtii Radio Suomirockin haastattelussa kuluneita vuosia.

- Olemme nauttineet tästä matkasta. Meidän bändin onni on ollut se, että meillä on ollut aika tasaisesti niin sanottua suosiota. Meillä ei ole ollut sellaista aikaa, että bändi ei olisi ollut suosittu. Tietenkin alun jälkeen - meillä oli ne erikoiset punk-vuodet siinä alussa, ja olimme pienen punk-piirin tietoisuudessa. Kun siitä lähdettiin nousuun, suosio on ollut hyvällä levelillä koko ajan. Nyt bändi on isompi kuin koskaan, sanoo laulaja.

Yhtye esiintyy Helsingin jäähallissa tammikuussa kahdella jättikeikalla. Wirtanen lupaa, että 20. ja 21. tammikuuta yleisö saa kokea unohtumattoman kokemuksen.

- Niistä tulee hiton hienot illat. Tuvat ovat lähes turvoksissa - ja pian täynnä! Nämä bileet pidetään vanhalla jäähallilla, mikä on rockille parempi pesä kuin Hartwall Arena. Tuolla jäähallissa haisee Motörhead-miesten hiki. Tästä keikasta tulee sellainen pläjäytys, että väitän, että tästä tulee hienoin show, mitä Suomessa on koskaan katon alla tehty! Uhoaa rokkari.

- Paitsi, että siellä on parhaat biisit, menemme seuraavalle tasolle parin vuoden takaisista Barona Areenan keikoista. Keikat on käsikirjoitettu hienosti, tulossa on luomiskertomus. Tämä on suorastaan sakraali-sarja, minkä tulitamme. Luvassa on raamatulliset mittasuhteet saava keikka, joka vavahduttaa olematta kuitenkaan uskonnollinen.

Keikalla tullaan kuulemaan Apulannan kovimpia hittejä, joiden joukkoon lukeutuu esimerkiksi klassikkokappale Armo.

Kappale sijoittui Radio Suomirockin Kaikkien aikojen suomirock-kappale -äänestyksessä sijalle 18. Katso koko lista täältä. Apulannan kappale Pahempi toistaan myöskin voitti kyseisen äänestyksen.

Kilpailut

Uusimmat