Kuva: AOP

Faith No More on valmis levyn julkaisuun - uusi kappale julki maaliskuussa

27.01.2015 13:00 - Reija Saarinen

Faith No Moren edellisestä julkaisusta on kulunut jo 18 vuotta. Nyt miehet ovat kuitenkin valmiita uuden albumin julkaisemiseen.

Faith No More on valmis julkaisemaan uutta materiaalia 18 vuoden tauon jälkeen. Tulevan levyn toinen single on nimeltään Superhero ja se näkee päivänvalon maaliskuussa.

-  Meillä on kasassa hyvää uutta materiaalia ja odotamme innolla sitä, mitä tuleman pitää. Olemme nauhoittaneet 10 kappaletta ja demottaneet toiset 15, kertoo yhtyeen basisti Billy Gould.

Superhero-sinkku julkaistaan rajoitettuna vinyylipainoksena 17. maaliskuuta. Digitaalinen versio saapuu kauppoihin maaliskuun 31. päivä. 

Alla kuunneltavissa yhtyeen viime vuonna julkaistu kappale.

Lähde: Metal Hammer

Kilpailut

Uusimmat