Kuva: Splash

Dave Mustaine: Megadeth perustettiin alunperin kostoksi Metallicalle

25.03.2015 10:30 - Nelly Tatti

Mustaine myöntää, että perusti Megadethin kostonhimoissaan.

Vuonna 1983 Metallicasta ulos potkittu Dave Mustaine muistelee aikoja, jolloin hän ja Metallican nokkamies James Hetfield olivat kuin veljekset konsanaan. Mustaine väitti lavoilla soittaneen kaksikon välisen kemian olleen erityinen 80-luvun alussa.

- Meillä oli mielestäni tietynlainen fiilis, kun soitimme Jamesin kanssa vieritysten lavalla. Uskon, että ihmisille välittyi kauttamme aito veljeys. Olimme mahtava kitaraduo, Mustaine muistelee Vh1:n dokumentissa.

Mustaine kertoo myös, kuinka tuli perustaneeksi Megadethin, eli 'raivoisimman metallibändin' kostonhimoissaan. Mies selittää, ettei halunnut jäädä nuolemaan näppejään, kun mieheltä vietiin yhtäkkiä ainut elinkeino, vaan hän halusi taistella vastaan.

Lähde: AntiMusic

Kilpailut

Uusimmat