Kuva: Mikko Räsänen

Olli Lindholm ja Pate Mustajärvi ihmettelevät ammatista valittavia poppareita: "Nuoria kitisijöitä"

28.06.2017 09:00 - Anna Hopi

Sata päivää keikkailua vuodessa ei tee tiukkaa, sanovat viihteen konkarit.

Rokkareiden kesä kuluu keikkaillessa, ja lomaa miehet eivät ehdi pitämään. Olli Lindholm ja Pate Mustajärvi ovat kuitenkin vilpittömän onnellisia asiasta, koska se tarkoittaa sitä, että yleisöä edelleen kiinnostaa. Konkareiden mukaan kesälomasta tehdään muutenkin liian iso numero.

- Jos teet kesällä kolme keikkaa viikossa, niin ei siinä viikosta mene kovin kauaa aikaa. Kuljen omalla autolla ja ajan jokaisen keikan jälkeen kotiin. Tykkään olla kotona ja nukkua päiväunet. Minulla on enemmän vapaa-aikaa kuin normaali-ihmisellä. On illuusio, että minulla menisi koko viikko tähän työhön, Lindholm lataa.

Alalla kuulee kuitenkin myös sitä, että muusikot valittavat työnsä rankkuutta. 

- Ne ovat sellaisia nuoria kitisijöitä, hän kommentoi.

Lindholm sanoo, ettei hänelle tee tiukkaa tehdä sataa keikkaa vuodessa, koska hän on järjestänyt elämänsä siten, että aikaa lepoon jää tarpeeksi.

- Toisille ihmisille sata työpäivää vuodessa on ihan ylitsepääsemätön juttu, mutta ei ainakaan minulle, eikä tuolle sauvakävelijällekään, Olli viittaa vieressään istuvaan Pate Mustajärveen.

(kuva: Mikko Räsänen)

"Keikat vedetään aina täysillä"

Popedan nokkamies kehuu festarikeikkoja, koska niissä on usein lepposa tunnelma.

- Siellä ollaan tuntia ennen mestoille, voimistellaan ja käydään rykäisemässä keikka. Se vetäistään tietenkin aina täysillä! Tunti keikan jälkeen olen jo aika valmis lähtemään kotia kohti, koska ei nyt enää ole fiilistä jäädä sinne hengailemaan. Ne bileet on niin nähty! Mustajärvi toteaa.

Tähdelle on tulossa viiden keikan viikkoa elokuulle asti, jolloin alkaa kahden kuukauden tauko. Ikurin turbiini kertoo viettävänsä tuolloin kesälomaansa.

- Silloin otetaan sitten luvan kanssa rennosti!

(kuva: Mikko Räsänen)

Lue myös: Rock-legendat Pate Mustajärvi ja Olli Lindholm nimeävät vahvuutensa: Uskallamme olla naurettavia

Kilpailut

Uusimmat