Kuva: Mikko Räsänen

Steve ’N’ Seagulls keikalle Yhdysvaltoihin - kokonainen kiertue suunnitteilla

28.04.2015 13:45 - Eeva Rajala

Muun muassa Yhdysvalloissa on hehkutettu suomalaisbändin hillbilly-versioita heavy-kappaleista.

Steve’N’Seagulls-yhtyeestä on tullut suuri nimi muun muassa YouTuben vuoksi. Yhtyeen suosituin video on versio AC/DC:n Thunderstruck-kappaleesta. Videota on katsottu lähes 12 miljoonaa kertaa. The Trooper -videolla on yli 4 miljoonaa ja Holy Diveriakin on katsottu lähes 2 miljoonaa kertaa.

Yhtye ei ole enää viime aikoina niin tarkasti jaksanut vahtia, miten paljon yhtyeen tekemiä videoita katsotaan. Yhtyeen rumpali Puikkonen kuitenkin kertoo Radio Citylle, että edelleen on hämmästyttävää ja ihanaa, että videoita katsotaan niin paljon.

Yhtyeen ensimmäinen video Trooper laitettiin YouTubeen alun perin niin sanottuna promomateriaalina. Sitten se kehitti oman elämänsä ja alkoi viikon aikana levitä nopeasti.

- Sitten rupesi yhtäkkiä puhelimet pirisemään, että ”Mikäs tämä juttu on, antakaa haastatteluja”, Puikkonen muistelee.

Ensimmäinen jenkkikeikka Coloradossa

Tämän jälkeen yhtye alkoi miettiä seuraavia videoita, ja päätti katsoa, miten pitkälle homma etenee. Ja pitkällehän se on edennyt. Yhtyettä viedään ympäri Eurooppaa ja syksyllä on vuorossa ensimmäinen keikka Yhdysvalloissa. Yhtye tietää keikasta vain sen verran, että se järjestetään Coloradossa ja keikkapaikkaan mahtuu noin 3 000 ihmistä.

Yhtyeen mukaan tarkoitus on saada rakenneltua jonkinlainen Yhdysvaltain kiertue. Heidän mukaansa yhden keikan takia ei kannata lähteä noin pitkälle.

- Kyllä siellä varmaan pari viikkoa ainakin ollaan, yhtyeen riveissä vaikuttava Hermanni pohtii.

Yhtyeen keikkakalenteri on siis melko täynnä kevään ja kesän osalta. Suomen keikkojen lisäksi yhtye keikkailee Englannissa toukokuussa, Ruotsissa kesäkuussa, Saksan Wacken-festivaalilla heinäkuussa, muuten ympäri Saksaa elokuussa ja Coloradossa keikka on syyskuussa.

Katso Steve ’N’ Seagulls -yhtyeen ilmiöiksi nousseet videot alta:



Katso Steve 'N' Seagullsin kaikki tulevat keikat täältä! (Steve 'N' Seagulls)

Uusimmat