Kuva: AOP

Lamb Of God -vokalistin kirja ulos heinäkuussa

19.05.2015 12:00 - Nelly Tatti

Dark Days: A Memoirin voi jo ennakkotilata.

Lamb Of Godin konsertissa sattui ikävä onnettomuus vuonna 2010 Tsekin pääkaupungissa, Prahassa. Eräs konserttikävijöistä oli hypännyt lavalle kesken keikan, jolloin itsepuolustukseksi yhtyeen vokalisti Randy Blythe työnsi fanin syrjään. Tuo ilta koitui kuitenkin 19-vuotiaan fanin kohtaloksi, kun poika lensi pää edellä lattiaan ja menehtyi lopulta sairaalassa. Vuonna vuosia myöhemmin uutinen tapahtuneesta kantautui Blythen korviin syytteen voimin. Mies uhattiin heittää vankilaan, jos hän astuisti jalallaankaan kyseiseen maahan. Maaliskuussa 2013 mies kävi läpi oikeudenkäynnin, jonka jälkeen hänet lopulta vapautettiin.

Nyt mies julkaisee kirjan kyseiseltä ajanjaksolta ja kokemuksilta. Kirja kantaa nimeä Dark Days: A Memoir ja kirjan voi jo ennakkotilata. Ennakkopaketit sisältävät t-paidan tai hupparin kirjan lisäksi. Kirjan virallinen julkaisupäivä on 15. heinäkuuta.

"Useimmat päihteiden väärinkäytöstä kertovat kirjat loppuvat siihen, että artisti pääsee kuiville. Minun kirjani taas alkaa juuri siitä."

Lähde: Kerrang!

Kilpailut

Uusimmat