Kuva: AOP

Mikä on Dire Straitsin paras kappale? Radio Cityn raati valitsi omat suosikkinsa

06.09.2017 12:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Dire Straitsin suurimpia kappaleita kuullaan syykuussa Suomessa.

Dire Straits lopetti toimintansa 20 vuotta sitten. Yhtye jätti kuitenkin taakseen lukuisia hittibiisejä, jotka ovat edelleen olennainen osa musiikkimaailmaa. 

Yhtyeen kappaleet ovat eläneet erilaisten kokoonpanojen vuoksi. Eräs niistä on The Dire Straits Experience, joka saapuu syyskuussa hemmottelemaan myös suomalaisfanejaan kolmen keikan voimin.

Bändin riveissä nähdään myös aito Dire Straits rumpali Chris Whitten. Hänen lisäkseen yhtyeessä nähdään rautaisia ammattilaisia, jotka ovat soittaneet maailman suurimpien artistien muun muassa Mark Knopflerin, David Gilmourin, Eric Claptonin, Paul McCartneyn, Elton Johnin, David Bowien, Mick Jaggerin, Tina Turnerin, Van Morrisonin, Tom Jonesin ja Sheryl Crow´n kanssa.

Ennen keikkoja on kuitenkin hyvä hetki muistella hieman yhtyeen tuotantoa. Siksi Radio Cityn toimitus päätti valita omat suosikkinsa legendaarisen rock-yhtyeen tuotannosta. Alta näet valitut kappaleet perusteluineen.

René Mäkinen, musiikkipäällikkö: Walk of life

- Vähän tylsää valita tavallaan niin itsentäänselvyys, mutta onhan biisin startti ja ns alku/pääriffi niin maaginen, ettei sitä voi sivuuttaa. Vaikka en hifisti olekaan, niin kyseinen biisi pitää kuunnella vinyyliltä (siitäkin huolimatta, että levy yhdistetään briteissä CD–formaatin läpimurtoon ja että se kuulostaa erinomaiselta myös radissa), hyvillä kaiuttimilla, jolloin siitä tulee kaikki sävyt esiin. Täydellisen kuuntelukokemuksesta tekee vuosikerta single maltti, jossa ujo savunmaku tekee siitä vielä täydellisemmän jos mahdollista.

Janne Leipijärvi, Radio Cityn Aamu: Telegraph Road

- Ensinnäkin täytyy todeta, että on kohtuutonta joutua nimeämään vain yksi biisi. Silloin jää väkisin ulkopuolelle sellaisia helmiä kuin Private Investigations, Love Over Gold, Brothers in Arms, Sultans of Swing, jne. Mutta jos nyt yksi pitää nimetä, niin olkoon valinta Telegraph Road.

Ensinnäkin sen lähes viidentoista minuutin kestossa riittää kuuntelemista. Juuri pituutensa vuoksi sitä ei kuule missään "vahingossa", joten aina kun sen laittaa soimaan, se on tuore.

Knopflerin kitara soi upeasti, fiilis ja tempo vaihtelee, mutta kokonaisuus pysyy kokoajan hienosti nipussa. Lopun kitarasoolosta kylmät väreet joka kerta. Taideteos.

Mikko Räsänen, toimituspäällikkö: Romeo And Juliet

- Miten valita vain yksi biisi bändiltä, joka on tehnyt niin monia kappaleita ja albumeita, mitkä ansaitsivat päästä listatuiksi maailman parhaiden joukkoon? Koska Brothers in Arms on jo tullut nostetuksi toisten toimesta, käytän tämän mahdollisuuden ylistämällä Romeo And Julietia, jonka erinomaisuudesta ei vain pysty pääsemään yli. Riipaiseva kappale kertoo nuoresta rakkaudesta, intohimosta ja siitä ihastumisen huumasta, jolloin uskoo, että kaikki on mahdollista.

”Juliet, when we made love you used to cry
You said I love you like the stars above, I'll love you till I die”

Biisistä tekee riipaisevan se, että kuten oikeassakin elämässä, ei tarina tässäkään laulussa mene niin kuin pari oli toivonut. Lopulta heidän suhteensa kanssa oli kyse huonosta ajoituksesta. Pari ajautuu erilleen ja ainakin toinen osapuoli jää kaipaamaan toisen perään.

Musadiggareille vielä sellainen vinkki, että Romeo And Julietista kannattaa kuunnella kaikki eri versiot. Alkuperäinen vuoden 1980 albumiversio on pelkistetyn tyylikäs. Alchemy-livelevyn versio vuodelta 1984 tarjoaa hieman suuremmaksi kasvaneen version, mutta oma suosikkini on vuonna 1993 On The Night -livekiekolle purkitettu versio, missä tämä ajaton rakkaustarina kasvaa upeasti sovitettuna kymmenminuuttiseksi.

Jere "Jete" Ollinen, Cityn Ilta: Money For Nothing

Biisissä on kertakaikkiaan hieno kitarariffi ja Stingin taustalaulu antaa biisiin hienosti syvyyttä ja ryhtiä.

Janica Saxelin, Cityn Päivä: Brothers In Arms

 - Tämä biisi menee suoraan mun sieluun, sinne syvään päätyyn. Tää ottaa semmoseen lämpimään syliin, joka pitää kovasti otteessaan. 

The Dire Straits Experience esiintyy syyskuussa Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Lippuja saatavilla osoitteesta: lippu.fi.

To. 21.09 Logomo, Turku klo 20:00
La. 23.09 Finlandia-talo, Helsinki klo 20:00
Su. 24.09 Tampere-talo, Tampere klo 19:00

Kilpailut

Uusimmat